Jalat ovat lyhyet ja näyttävät huopakengissä vieläkin lyhyemmiltä, kun hän, vähän matkaa Rosinaa kohti onnuttuaan, pysähtyy hiukan ja seisoo siinä toinen polvi koukussa, se vioittunut polvi.
Niin, hänen muotonsa muistuttaa hiukan sitä olentoa, jota kuumissa etelämaissa nimitetään metsänihmiseksi.
"Mitäh?" ärähtää Käkriäinen leveästi ja astuu jälleen pari askelta Yömin komeain utareiden kohdalla kyyköttävää Rosinaa kohti. Sitten seisahtuu hän taas pää nuukassa kuuntelemaan. Riekaleet, jotka riippuvat hänen housujensa takalistosta melkein maata hipoen, asettuvat jälleen heilahtelemasta.
Rosina ei vastaa, katselee vain eteensä, hiukan tuijotellen. Sillä hän pelkää, että nyt tästä taas täytyy tulla riita. Tänä päivänä, jolloin sen ei varsinkaan sopisi tulla, sillä ennen kaupunkiin menoaan on hän ajatellut koettaa vielä kerran suostutella Juutasta siihen uuteen viinoja koskevaan järjestelyyn. Siksi tahtoisi Rosina olla kiihtymättä. Mutta hän ei tiedä vielä, millä tavalla vastata Juutakselle tarpeeksi lauhkeasti, koska näet Juutas taisi jo kuulla, että Rosina sattui sanomaan hänen makaavan.
Se Rosinan vastaamattomuus saattaisikin lauhduttaa Käkriäisen. Siihen ei tarvittaisi tuskin lempeää selittelyäkään Rosinan suusta, nyt, kun Juutas ei ole varmasti kuullut, tokko hänestä puhuttiinkaan pahaa.
Mutta silloin pitää Rosinan äidin ennättää vastata ennen Rosinaa! Ja se vastauskos ärsyttää Juutasta.
Juutas Käkriäisen valtaominaisuuksia on, ettei hän voi kärsiä vastarintaa, ei koskaan, ei ainakaan omassa kodissaan. Ja myöskin muualla on hän, etenkin murjotustuulella, yksinpä erilaisista mielipiteistäkin niin niskoittelemaan nouseva olento, että hän on yleensä kaikessa vasten kaikkea, mitä hän ei ole itse ensin ajatellut. Jos joku esittää asian omanaan, ei hän kenties vieraiden ihmisten joukossa sitä vastustele. Mutta sitten, kotoistensa parissa, nousee hän kumoamaan sitä vääränä, vaikka hän aikaisemmin olisi yksikseen ollut siitä samaa mieltä kuin nuo muutkin, joita hän nyt vastustaa.
Tuota luonnonlasta ikäänkuin kiusaa muiden ajatusten yhtyminen hänen omiinsa. Ne ahdistavat häntä samaan tapaan kuin vieraat ihmiset puristavat kulkijaa hartioista markkinatungoksessa.
Ja useinpa hakee Juutas Käkriäinen kotonaan riitaa pelkästään sen vuoksi, että kaipaa riidellä, päästäkseen siten aivan erilleen ihmisistä, niistäkin vähistä aikuisista, joiden kanssa hän elää kylki kyljessä, nimittäin kotoisistaan, vaimostaan ja isommista lapsistaan. Riideltyään hän saattaa juosta metsään yksikseen taikka lähteä kylille vieraampien ihmisten pariin, joille hän puhuu silloin paljonkin ja kaikenlaista, mutta pääsee puhumasta kotoisista seikoistaan: kalvavista huolista, jotka eivät helpotu puhumisella. Joskus herkimmillä hetkillään avaa hän sydämensä Rosinalle, mutta ei saa sanoilla kuitenkaan oikein ajatuksiaan ja salaperäisiä kiusojaan kevennetyksi. Vetäytymällä kodista ja kotoisista erilleen ne keventyvät.
Siksi riita. Se on välttämätöntä kuin ukonilma, että kaunista ja mukavaa ja iloista ja rauhallista tulisi jälleen. Nyt se ukonilma on kasautunut hänessä jo monia viikkoja, joiden kuluessa hän ei ole tehnyt mitään muuta kuin syönyt ja maannut hirveästi. Syönyt leivän ja kolmisenkymmentä perunaa kerrallaan, ja juonut neljä tuoppia piimää aterialla. Ja sitten maannut. Niin on yhä nukuttanut.