"Vaikka ilman kar-rva … mitä", sanoo Topi ja heittää selkä edellä. Ainoastaan Repekka ei ymmärrä, miten lehmänpyllyä heitetään, vaan puskee maata nelinkontin niinkuin kuperkeikassakin. Ja viimein hän asettuu selälleen ja piehtaroi siinä ja nauraa:
"Hihihi! Hahaha…!"
Ruohikko tuoksuaa. Metsä loistaa vaaleanpunaisena lammen takana.
Mutta korkeimpana kaikuu Rosinan ääni. Tuvassa hän on ärjynyt koko ajan itsekseen. Nyt ryntää hän jälleen pihalle: säkättäen tavoittelee hän portaiden edestä keppiä. Ja hän voihkii ja huutaa:
"Johan nyt on maailman loppu, etteivät ihmisen ruumiin sikiöt tottele!
Että tosiaan … ulvovat kuin sudet! Sinäkin, voi … Pertan Sanelma …
vaatteillasi. Tantereella, jossa on koiran kökkiä, ja kissan kökkiä, ja
Repekan… Sanikat!"
Rosinan kiljahduksen luulisi kaikuvan aina taivaan napaan saakka, kun hän huutaa:
"Ai, ai!"
Sitten laskettelee hänen kielensä yhtenä väkkäränä:
"Ja eikö sitä olisi muuta tekemistä! Saarukka. Muoskat … kuin siinä pyllyään näytellä, häh! Eikö sitä olisi veden kantamista saunaan? Malakiaksen kanssa on kylmä kannettu, ja lehmänhaude. Sinä, Saara. Ja muut. Eikö sitä olisi vastojen tekemistä! Ja sian syöttämistä…! Ja lampaan! Sinä se yllytit, Saara! Ihmisten tähdenkin hävettäisi … sellaista mallia. On tämä mallia! Ja ettekö te kuule? Topi ja Sanukka! Ja Jopi! Ne lisäpuut! Ei nyt mitään, ei vaikka…"
"Nyt piru sinut nokkii!" huudahtaa Rosina ja antaa kädellään nasahduksen pikku Sanelman säärille, joita Topi pitää pystyssä. Topi juoksee pakoon. Pikku Sanelma suuttuu. Hän hyppelee koholla ja huutaa: