Talvella, keskellä lunta ja pakkasta, on erämaisia kuutamoita. Metsä paistaa huikaisevan valkeana lumessaan, joka säkenöi ja kiiluu. Kaikki on hiljaista. Vain ketut etäällä äännähtelevät. Ja tähdet välkkyvät.
Tulee kevät. Jäät ovat lähteneet vesistä. Valaistus on kuin kultaa: maat ja ilmat täynnä ikäänkuin värisevää kultatomua. Järven ulapoilla on valon loisto monistunut tuhatkertaiseksi. Saaret ja niemet verhoutuvat siniseen autereeseen.
Milloin voisi unohtaa keväistä iltaa siellä, viluista iltahämärää noilla salmilla? Laineet tulevat lepoon asettuen etäisiltä seliltä, joiden takana hulmuaa rusko taivaalla monen värisenä, synkkien pilvien alta metallisesti punaisena. Taivaan tuokion kestävä värileikki, nuo hattarattomat läikät, joista ei tiedä, ovatko ne sinisiä tai vihreitä, kuvastuu vesissä vielä itseäänkin epätodempana ja hämärämpänä.
Jos sydänkesällä kiipeilee siellä metsäisillä kukkuloilla, niin voi joutua jollekin kummulle, mistä näkee pitkälle lahdelle, ja silloin hämmästyy ja huikaistuu. Niin kaunis saattaa se lahti olla, niin lämpöisen sininen väriltään, ja loistava ja riemukas, ettei melkein usko silmiään! Järviseutujen ihanuutta!… Illalla, kun aurinko on mennyt mailleen kauas ulapan ja kyläisten vaarojen taakse, huomaa järven, jos siellä soutelee, sinisen harmaaksi: himmeän sinertäväksi, ikäänkuin syreeninkukalle vivahtavaksi. Kaukaa ohitsekulkevan laivan mainingit pyörivät sileinä ja kiiltävinä. Niissä heijastuvat kaikki taivaan värit, joissa tuhkansinervä on kuitenkin valtavärinä.
Toinen luku
Suuren ulapan rannalla näkee soutaja tai laivalla matkustava siellä lahden poukamassa joukon pieniä ja harmaita rakennuksia. Jos on tuulinen ilma, hyrskyävät aallot lahden suussa ja kokoavat vaahtoa hietikkoon sen pohjaan, sillä lahti on avonainen suoraan ulapalle päin. Mutta tyynellä ilmalla karehtivat laineet lempeästi ja leikitellen noilla rannoilla, haapojen varjossa.
Lahden toisella reunalla näkyy kaislikossa muutamia kellertäviä katiskoita.
Rakennukset ovat rinteellä, hiukan ylempänä rantaäyrästä. Ne on kyhätty epäjärjestykseen, mikä millekin kalliolle. Jotkut niistä ovat niin harmaita, että ne erottaa juuri parhaiksi taustana olevista puuttomista louhista, jotkut taas mustia, surullisen tai suorastaan kolkon näköisiä, varsinkin päärakennus: mökki, jossa on vihertäväksi naavettunut katto.
Mökissä ammottaa oviaukko, jossa ei ole ovea. Neliruutuiset ikkunat ovat vinossa mikä oikealle, mikä vasemmalle. Ja ympäryslaudoitus on niistä osittain ravissut pois.
Korkea koivu kasvaa mökin nurkalla. Sen juurella on kumpu, perunakuoppa.