"Minä kun laulaisin! Antaisitte minullekin särkeä."
"Ei ole. Ei ole kaloja enää," vastaa pikku Sanelma. "Mutta on potattipaistikkaita. Anna, Jopi veljelle! Niin Malakko tulee kanssa."
Jopi inisee, että häneltä loppuvat itseltäänkin, mutta antaa silti
Malakiakselle perunan, makealta haisevan. Malakias sanoo:
"Odottakaahan… Kunhan tässä ääneni selvittelen."
Malakias maistelee perunaa. Sitten hän istahtaa kätkyen tyhjälle jalakselle. Mutta vasen koipensa on hänen heitettävä lullan toisen pään ylitse, koska se olisi kiikkuessa tiellä. Niinpä hän puolittain ratsastaa kätkyellä. Nyt panee hän kätkyen vauhtiin … sellaiseen, että Esterin on takerruttava Malakiaksen kohotettuun jalkaan. Ja Malakias sanoo, että nyt pitääkin kätkyen kulkea hyppäämällä seinästä seinään. Pikku Luukas huutaa ja rääkyy silmät pyöreinä. Malakias nielaisee viimeisen leipäpalasensa ja laulaa:
"Karvat sill' on kahden puolen…
Korvat sill' on kahden puolen…"
Sitten sanoo hän:
"Mutta sitten minä laulan tätä."
Hän laulaa tahdikkaasti:
"Enkenkula leivästä, syö tätä seivästä…!"