Aapeli ajattelee, että huomenna hänkin saa lihavaa tuulaskalaa…
Ulappa Putkinotkon kohdalla on muuttunut sinertäväksi ja harmaaksi.
Kaukaiset vastarannat haipuvat sinisyyteen, joka tummenee hiljaa.
Tuuli hengähtää hiukan, lämpöisesti ja samalla vilvoittavasti. Se henkäys nostaa kuitenkin suurella järvellä pieniä ja mustia laineita, jotka kulkevat Putkinotkon lahtea kohti.
Laivareitin kalkitut kummelit kuultavat heikosti etäisyydestä, joka haipuu yhtenäiseen harmauteen ja sineen… Haipuu niinkuin usvaan … haikeaan epämääräisyyteen.
Karjakujalla alkavat lampaat määkiä. Niiden määiskelyn kuulee imettävä emälammas navetalla. Sekin määiskelee. Ja pieni vuona mäkättää valittavasti.
Porsaskin joskus örähtelee.
Lyygia huudahtaa vuonan ääntä kuunnellen:
"Voi tuota pikkuista vuonaa! Rosina näytti sen minulle. Se on niin pieni, pieni!"
Yhtäkkiä kajahtaa härkäpojan ammunta, lampaiden ja lasten äänet voittaen. Rosina tulee veräjälle ja huutaa tupaan:
"Sitäkös te sillä kätkyellä seilaatte! Malakias … kannikoillaan liippaa lattiaa niinkuin koiran … tärpättiä hännän alla…"