Muttinen innostuu opettamaan Ananiasta. Sanoo, että kyllä se on sellainen voima, joka vetää maan keskipisteeseen. Jos jokin esine putoaa, niin se voima sitä vie alas. Kohtisuoraan. Kuinka hän nyt sen neuvoisikaan?
Käkriäisen tekisi mieli vastata niinkuin äskenkin tähän. Mutta hän arvelee, ettei ole oikein hyväkään herraa vastustella, varsinkaan nyt … jos se voisi niistä viinoista. Ja mitähän Muttinen selityksellään tarkoittaa? Mitä lienee opettaja tarkoittanut?
Mutta myöntyväinen tahtoo Juutas olla herralle.
Ja hän miettii asiaa. Kas, yhtäkkiä hän sitten huomaa, mitä tolkkua
Muttisen puheessa saattaisikin olla. Hän huomaa sen ja sanoo:
"Niin, tosiaan… On, on se vetovoima! Sen tiedän minäkin… Että vetää se maa… Oli siellä salolla mies, lähellä kestikievarin mökkiä … sillä oli jalka pöhössä … niinkuin tukki. On tuo ollut nyt meidän Rosinallakin, vaikkei tuota ole vielä tullut … parannetuksi oikein. Mutta … tiesinpä minä tuohon oikean konstin. Ei se kuin pantiin jalka maan sisään, sellaiseen kohtaan, johon oli laskettu talvella vettä, tai suorastaan … k—stu. Ja mitäs: jo parani pöhötys jalasta. Maa veti pöhötyksen pois."
"Joten sillä on vetovoima", myöntää Muttinen.
"Joten sillä on", vahvistaa Juutas Käkriäinen. "Niin, ja taisi tuota löylyä nyt tullakin. Jo tuli yhden miehen osalle. Eipä silti, että minä … muuten vain menen … kylpekää te…"
Käkriäinen huuhtaisee itseään ja kömpelöi alas lauteilta. Nopeasti ottaa hän orrelta tupakkakäärönsä ja katoaa ulos.
Aapeli kylpee vielä. Pyytää Topia tuomaan itselleen kodasta piimää.
Topi tuo, Aapeli juo. Sitten alkaa Aapeli kylpeä uudestaan. Oikeaa kylpemistä. Ananias lähtee saunasta. Jopi juoksee jo tuvalle, peitellen keskikohtaansa vaatteillaan.