"Entäs sitten?"
"Sittenkö?" vastaa Juutas Käkriäinen. "Mitäs … sitten. Sitoivat kilkit … ja hän sai kaksi kannua viinaa. Ja sitten ryyppäsivät."
"Se on vale", huudahtaa Maunon Pertta.
"Ka, ka! Valeko?" hokee Käkriäinen. "Kun olen itse nähnyt miehen. Tuttunsa olen. Vanha ukko, kuusissakymmenissä, elää vieläkin. Kaikki hänet tuntevat. Sanovat Ruuna-Mikoksi. Siitä se on sen nimi."
Maunon Pertta huudahtaa:
"Vale, että … tai jos lie. Ne ryyppäsi. Ruuna-Mikko! Ruuna-Mikko! Hyi saakeli!"
Lyygia tulee tupaan, kainalossa leipä, jonka hän haki juuri aitasta.
Hän kysyy, mitä Muttinen nauraa. Aapeli hirnahtelee vain.
Ja Lejan huuto kajahtaa ulkoa, ensin heikompana ja sitten kiljaisten. Leja käskee Saaraa ja Topia mukaansa niitylle, tuomaan Maunon väelle makuuheiniä. Maunon Pertta hoputtaa Saaraa, sillä hän itsekin lähtee Sanelmansa kanssa ladolle. Ja pikku Sanelma ei sano rupeavansa yksinään pentuja vartioimaan, vaan juoksee hänkin Topin ja naisten perästä ulos. Tupaan jäävät ainoastaan miehet ja pikku tytöt.
Myöskin Muttinen ja Lyygia tekevät lähtöä, sillä Aapelihan tahtoo päästä lämpimikseen kävelemään. Ja niinpä toivottavat he kaksi Käkriäisille ja Mauno Kypenäiselle hyvät yöt ja katoavat mäen töyryn taakse, Aapeli ensin ja sitten neiti kantaen lakanoita ja hyvältä tuoksuvaa leipää. Tuskin he ovat menneet tuvasta, kun Mauno työntää puukkonsa tuppeen ja sanoo:
"Nyt, Ananias ja Juutas, sitä lähdetään."