Ja Topikin on kadonnut.
Missä on Ananiaksen selkäsaunaa paennut Topi?
Jopi huuteli Malakiasta äsken rannalla. Ja samoin huuteli häntä
Topikin, mutta hiljaa eikä toitottamalla ja viimein kiljumalla niinkuin
Jopi. Ei, hiljaa oli Topi ystäväänsä huudellut. Ja katajapehkossa
piilossa oli hän sitten häntä odottanut.
Mutta viimein, kun Malakiasta ei tullut, päätti Topi lähteä pois rannalta, sillä saattoihan Ananias ehkä tulla sinne, kaupunkiin soudettavien mukana. Kukapas ne nyt muu laivalle soutaisi kuin Ananias, koska Malakias katosi? Ananias taikka isä, joka Topin arvelun mukaan tuskin lienee mennytkään lääniin, olihan näet Juutas Käkriäisen kapsäkkikin tyhjänä. Mutta jos Juutas Käkriäinen olisi saanut kuulla Topin karkaamisesta ja sanoista ja sattuisi olemaan äkäisellä päällä, niin ei sen kynsissä olisi paljon pyristelemistä. Isä on pieksäessään isä. Ja Juutas Käkriäinen olisi saattanut tavata Topin kartanolla taikka nuottakodan luona.
Nälkäkin kurni Topin vatsassa, kesken ruokailua karanneen.
Siksi lähti Topi hiljaa piilopaikastaan, lähti loitolta metsää kierrellen laaksoon lammen puolelle, ensin kallioita ja sitten jylhää koivikkoa, missä lehmien polku painuu notkelmaan. Sieltä pujahti hän aidan repeämästä lammen niitylle. Lammen viimeisessä perukassa tiesi hän olevan ongen ja matoastiankin, joku päivä sitten sinne unohtamansa. Pajukon vapisevaan suojaan katosi Topi, katseli matopurkkia, kalalaatikkoa, jossa aikoinaan oli ollut Muttisen iljettäviä, haisevia syömäkaloja, märätyksiä. Ja sitten otti hän onkensa ja puikki ylös lammen takana olevalle mäelle. Sieltä hän pääsi oikopolulle, joka vie Muttisen huvilaan. Huvilalla Topi tietää suuria marjapensaita, joissa kasvaa punaisia viinamarjoja ja tikkereitä. Sinne hän kellahti pensaiden alle ja söi ensimmäiseen hätään vatsansa täyteen marjoja.
Sitten meni Topi alas rannalle, kahden kyömyisen kallion väliin, ja alkoi onkia. Kaiveli matoja pöntöstään ja pehmitteli niitä syljellään, kun ne olivat kuivuneet melkein koviksi tikuiksi. Lämpiävälle kalliolle hän istahti ja onki syvästä vedestä.
Täältäpähän eivät ainakaan pieksäjät häntä löydä. Kaukaa vain kuuluu häliseviä ääniä, heikosti, Putkinotkon mökiltä.
Ja Topi ajattelee, että sitten, kun hän saattaa arvata Rosina Kypenäisen lähteneen kaupunkiin ja Ananiaksen ja muiden kotimiesten menneen lammen niitylle, silloin hiipusteleekin hän täältä metsäteitä takaisin kartanolle ja syö siellä oikein emämurkinan: paistaapa ahvenia, jos saa, ja ottaa ruokakonttorista leipää ja akkain aitasta voitakin, kun ainoastaan mummo on kotona. Ja saatava niitä ahvenia on! Hän juuttuu tähän rannalle, kunnes saa. Nakottaa siinä vaikka kaiken päivää: on hän ennenkin onkinut syömättä koko päivän, eikä nälästä ole ollut himpunkaan hätää.
Ja ilman ruokaa hän ei rupea heinää tekemään, perkaamaan.