Jopi viedään pää pyörällä ihmisten tungoksessa perään. Ja taas takaisin kokkaan, mistä Saaran äänen piti kuulua.
Ja kun Rosina kurkistaa kokassa johonkin koloon, joka on syvällä kokkalaudan alla, niinkuin mikäkin potattikuoppa, niin sieltä näkyykin Saaran korea lyyssi. Rosina seisahtuu tuon kolon ovelle, sillä siinä on ovi, kaksikin kapeaa ovea, ja ärähtää:
"Saara!"
Saara pyllistelee siellä selin, kyynärpäät pöydän reunalla … jonkun vieraan miesihmisen kanssa rupatellen. Saara ei kuule. Niin äiti tiuskaa uudestaan:
"Saarukka … sinä!"
Silloin Saara kääntyy.
"Tuletkos sieltä!" sihahtaa Rosina hiljaa, mutta yhtä äkäisesti kuin Putkinotkon kallioilla kiljuessaan. "Mitä sinä siellä?… Piletit ja kaikki olen ostanut … meille, enhän minä sinulle. Tullaan tuossa paikassa kaupunkiin."
Saara kaivaa hameensa taskusta punaisen lipun, heiluttaa sitä äidin nähdä, katsahtaa kujeillen tuohon miesihmiseen, jonka kanssa hän on siellä rupatellut, ja sanoo:
"Ei tuo ole tyyrmanni käynyt myömässä. Ja minulla onkin … ennen hankittu."
"Mikä? Entinen?" sanoo Rosina Käkriäinen. "Kunhan kiinni joudut! Maksaa se pitää, minkä on kulkenut."