Väsynyt on Nelma. Keskellä päivääkin pyrkivät hänen luomensa, nuo melkein läpikuultavat luomet, painumaan umpeen. Ja välistä hehkuvat hänen poskensa kuumeisesti.
Harvoin hän nauraa: silloin hermostuneesti ja kimakasti.
Näin istuu hän ikkunansa ääressä, turvakodin sininen puuvillamekko yllään…
Hiljainen, siivo ja siisti hän on… Ja hänen yksinkertaiset, miltei viattomat silmänsä katselevat sillä tavoin, että johtajatar luulee saavansa piankin hänestä kelpo naisen… Saavansa nimenomaan hyvyydellä: siksi laski hän tuon parantumattoman Mimmi Byskatan, joka kuitenkin on Nelman vanha tuttava, joskus juttelemaan hänen kanssaan. Nelmahan on niin synkkä … eikä tahtoisi puhella kenenkään kanssa.
Nelman äiti oli kauhea ihminen, hurja irtolaisnainen Pertta Kinnunen, joka ei pysynyt työssä erämaan torpassa, vaan alkoi villin ja kevytmielisen verensä vetämänä seikkailla pikkukaupungissa. Syytteli sitten kaupungin herroja pilaajikseen. Alkoi elää milloin minkinlaisten kanssa … hylkäsi miehiään, joihin hän ei edes ollut vihitty … sai lapsia ja jätti ne köyhäintaloon. Ainoastaan Sanelman piti luonansa. Yhä hurjemmaksi muuttui Pertta sikäli kuin ikää lisääntyi; kaikkea, mikä on säädyllistä ja siistiä, hän uhmasi. Puheet julkeat, laulut vielä julkeammat. Punainen vihaisinta ja järjettömintä lajia!
Nelma ei tiedä isästään oikein mitään. Ei ole tullut sitä ajatelleeksikaan, vaikkapa Pertta lienee joskus sen miehensä nimen maininnut; mutta Nelma oli unohtanut tuon nimen: mitäpä siitä. Ajatukseton kuin jokin kasvi on Nelma.
Siellä kotona Pertta eli erään Mauno Kypenäisen kanssa, joka kalasteli, rokasi viinaa … ja kävi joskus töissä tilallisilla. Äiti makasi sängyssä … tappeli välistä Maunon kanssa … ja alistui joskus hänkin työhön. Ainoakaan karkea sana, luvaton asia taikka teko ei Nelmalle lapsesta asti ole ollut tuntematon. Valehtelu taikka varkaus, joita Maunon töllissä tehtiin yhtä huolettomasti ja helposti kuin hengitettiin koko moisen etukylän unteloa ja velttoa ilmaa, eivät ole olleet Nelmalle koskaan mitään ihmeellistä. Ja sitten alkoi Pertta tyrkyttää tyttärelleen omia tapojaankin niin intohimoisesti kuin muut ihmiset opettavat lapsilleen jotain pyhää elämänkatsomusta. Kumminkaan hän ei ennättänyt Nelmaa siinä määrin pilata, että tyttö olisi tehnyt omasta aloitteestaan pahaa. Tuli kapina, vallankumous … ja vapaussota. Tuli Pertan loppu.
Myöhemmin on Nelma kyllä tehnyt sellaista, mitä ihmiset sanovat pahaksi. Mutta tietääkö hän vieläkään, mikä on paha? Hän on henkisesti syönyt hyvän- ja pahantiedon puusta ennen aikaansa: sen hedelmillä ei ole häneen tavallista vaikutusta, hän ei niistä huumaudu. Ehkäpä ne heikontavat, riuduttavat häntä … tekevät hänet kärsiväksi. Mutta silti hän ei ymmärrä, miksi se ja se olisi pahaa … ja miksi jokin toinen hyvää. Nelman veressä on paha ja hyvä sekaisin.
Tuli tuo kapina. Pertta houkutteli Maunon Varkauden tehtaalle, johon työväki oli keskittynyt. Sanelma jätettiin erään Käkriäisen mökkiin, viisaan mökinemännän, Maunon sisaren, pyynnöstä; eikä ovela Juutas Käkriäinen itsekään olisi pistänyt nenäänsä siihen leikkiin … johan nyt! Hän saattoi Pertan ja Maunon tammallaan lähelle tehdasta. Perttaan eivät varoitukset pystyneet…
Pertta Kinnunen riehui punakaartilaisten kanssa talonpoikaistaloissa. Kävi ryöstämässä niistä elintarpeita. Talonpoikahan rikastui ja nylki tehtaalaista, jonka täytyi näinä kalliina aikoina elää kädestä suuhun ja jota ei maailmassa kiinnittänyt paljoa mikään muu kuin raha ja palkka. Työläinen vihasi talonpoikaa ja talonpoika pelkäsi häntä; toisiaan eivät he ymmärtäneet yhtään, tuo maasta elävä ja tuo maaton, uusiin ajatuksiin kasvatettu.