Hengästyneenä tulee Nelma ovelle; silloin kuuluu hänen takaansa lihava ja kurkusta lähtevä naisen ääni:
— Morjesta, Nelma-tyttöseni!
— Mimmi! vastaa Nelma vilkkaasti ja miltei kavahtaa Mimmi Rumfeltin kaulaan. Mimmi sulkee hänet eteisessä mahtavaan syliinsä. Sitten hän astuu sisään ja huudahtaa:
— Morjesta pyttyyn, pykmestari! Olipa tekeminen ennen kuin tänne löysin … olipa tekeminen! Mutta … minä tiedustelin. Kas niin, Nelma on tullut oikein riskin näköiseksi. Ja Kukkelman soittaa… Bravo … pykmestari!
Viimeisen sanan virkkoi hän hiukan puhettaan pysähdyttäen. Sitten hän katseli ympärilleen.
Ellei kaihi olisi peittänyt sitä Mimmin silmää, joka oli Sakrikseen päin, joten sen ilme särkyi niin kuin rikkonaisessa kuvastimessa, olisi Sakris nähnyt hänen katseessaan pettymyksen ja suuttumuksen. Mimmin punaiset huulet aukesivat ällistyksestä. Hän lykki kielellään harsoa, joka peitti hänen lihavia huuliaan, ja sanoi:
— Minä kysyin täällä pykmestaria. Sanoivat … ettei sellaista olekaan… On vain timperi.
Sakris joutui pulaan; hän käänteli hartioitaan, katseli sinne tänne, siristäen silmiään, naurahteli … ja antoi vastaukseksi tuon tavallisen:
— Jaa, sanokoot trullit mitä tahtovat. Mutta minä osaan pykätä yhtä hyvin … jopa paremmin… Byggmestarit ja arkkitehdit tahtovat … tekevät semmoista, joka ei ole praktillinen … ja josta ei tule mitään, jos ei timpermanni itse ole pykääjä. Mutta oikea työmies korjaa piiristykset … eikä tee niin kuin byggmestarit tahtoo, vaan tekee kaikki paremmin. Jasoo, jasoo, Mimmi! En ollut tuntea enää: niin komea nainen! Tervetuloa vaan nyt! Terve, terve!
Kukkelmanin sydän vavahti ilosta näin komean naisen edessä.