Nykyinen aika on kuin syksyinen päivä, sumuinen ja raskas. Lyhyt päivä, joka ei silti tahdo milloinkaan loppua, vaan raottaa tuokioksi silmiään, ilottomana, yksitoikkoisena; se tuokio on kovin pitkä.
Mitään ei tapahdu … ei mitään uutta, riemullista … ei vapahdusta!
Eikö niiden ihmisten yhteiskuntaa, jotka tekevät maailmassa työtä toisten palkollisina ja toisten hyväksi … eikö pelkän päiväansionsa varassa elävien tehtaalaisten ja mäkitupalaisten … ja muiden sellaisten … valtiota koskaan synny?
Sen pitäisi syntyä! Pitäisi … sillä silloin voittaisi maailmassa kelpo ihmisten tahto… Ja katoaisi vääryys… Ja gulashaaminen … ja rahojen palveleminen, tuo kristillisten valtakuntien epäjumaluus … minkä hedelmänä viimeinen maailmansota kasvoi.
Se sota, melkein pelkästään porvarien tahtoma, oppineitten ja sivistyneitten järjestämä vääryys, se on sosialisteille moraalinen loukkaus, jota ei helpolla anneta anteeksi eikä unohdeta. Niinpä se saattaa Sakriksenkin sydämen yhä kuohumaan. Eivätkö sosialistit ole aina vastustaneet sotaa?
Lehdet sanovat, etteivät hekään … Saksassa ja Ranskassa… Mutta ainakin bolshevikit sitä vastustavat!
No, nuo Venäjän bolshevikit: he sotivat Suomessa porvareita vastaan. Aseilla … mikä on Sakriksesta inhottavaa! Kummallinen sotku. Mutta he eivät muuta voineet … kun porvarit eivät suostuneet ilman väkivaltaa päästämään uuden ajan aurinkoa pilvistä … luopumaan eläimellisestä katsomuksestaan … sellaisesta, että pitäisi valloittaa, pitäisi hankkia valtakunnille uusia maita. Mitä varten? Jotta eräät harvat saisivat kultaa … tuota kaikkein pahimpien paholaisten keksimää … enemmistön hiestä ja verestä tehtyä. Kitkeränä hedelmänä paisuu isänmaa-sanasta vieraiden kansojen sortoa…
Muutettaisiinpa armeijat hyödyllisiksi ihmisiksi… taottaisiin miekat vantaiksi, kiväärit kuokiksi ja kirveiksi..!
Itse kansathan eivät koskaan toisten kansojen kimppuun karkaisi … eivät himoitseisi toisten omaisuutta!
Sellainen mallimaa piti Suomesta tulla.