Ylioppilas.
Niin, hän oli lukenut ensin teologiaa, sitten juridiikkaa ja sitten taas teologiaa. Jättänyt juridiikan velkojensa vuoksi, ja teologian tunnonvaivoissa, ettei hänestä, oikeastaan vapaa-ajattelijasta ja ainakin vapaata elämää, punssia ja sensellaista, pohjaltaan kaipaavasta, olisi papiksi. Niinpä oli hän lopulta muuttanut täydellisesti uraa. Hän oli kaivannut maalaiselämän rauhaa, koska hän oli talonpojan poika, ja kaikkein suloisimpaan maalaiselämään hän nyt mielestään viimein antautui: meni näet puutarhurikouluun. Ja valmistui lopulta sitten puutarhuriksi.
Matti Vahvaselkä oli nyt puutarhuri. Aluksi joutui hän eräälle suurenlaiselle tilalle Mikkelin taakse, jonkun vanhan ystävänsä taloon … istuttelemaan tavattoman määrän omenapuita entisten, paleltuneiden paikalle, ja vaalimaan sitäpaitsi porkkana- ja kaalimaita.
Melkoisen yksinäinen oli se kartano, sillä lähimpään kirkonkyläänkin tuli matkaa parisenkymmentä kilometriä.
Ensimmäinen kevät ja sitä seuranneen kesän alkupuoli menivät varsin hupaisesti. Mikäpäs siinä: vuoroin vakavissa työhommissa ja vuoroin ison kartanon pöydässä, josta ei silavaa puuttunut. Mutta vaihteluksi istui Matti joskus lauantaisin naapuri-isäntien luona, jotka tarjosivat hänelle välistä sokeroitua pirtua, jopa kaksi kertaa oikein hautelevassa saunanlöylyssä. Nämä kekkerit olivat maalaiselämässä ihania.
Mutta syksymmällä kesää alkoi sataa, Matin mielestä surkeasti. Matti oli tottunut oleskelemaan Helsingissä syksyllä, joka nyt tuli vielä sateisempi kuin kesän loppu. Alakuloiselta tuntui hänestä järvi … nuo elokuussa niin hauskat apajapaikat. Metsissä oli märkää, ja likaiset ne peltojen polut, joita pitkin hän tallusteli renkien kanssa kaikenmoisissa muissakin töissä kuin puutarhassa, sillä rikkaan ystävän kanssa oli tehty sellainen sopimus, että Matti olisi kuin toisetkin kartanon palvelijat, milloin ei ollut tehtäviä suuressa puutarhassa ja vihannesmailla.
No, loma-aikoinaan Matti hiukan metsästeli. Pari kertaa isäntänsäkin kanssa, huiman herran. Se vanhapoika asui enimmän aikansa Mikkelissä, käyden tilallaan ainoastaan silloin tällöin. Näillä metsästysretkillä pistettiin hiukan naukuksi … Ja kun herra oli sitten jälleen lähtenyt, koetti Matti hauskuttaa itseään paitsi syömällä hartaasti ja kaikessa rauhassa kartanon pöydässä, josta ei silavaa puuttunut, myöskin kylpemällä neljästi tai viidesti viikossa. Syötyään ja kylvettyään hän sangen aikaisin painautui kuumaksi lämmitettyyn kamariinsa ja pötkähti siellä sänkyyn.
Alkuaikoina hän nukkuikin hyvin.
Tähän suuntaan meni seuraava talvi … menihän se.
Poloisen ihmislapsen elämää ajatteli Matti Vahvaselkä usein: että hän nyt oli täällä, metsämaiden keskellä, papiksi aikonut ja tuomariksi lueskellut.