"Miksi hän oli kuitenkin onneton? Sen saamme nähdä.
"Tällä prinssillä oli luonnollisesti kaikkea, mitä ihmisen vallassa on omistaa. Ensinnäkin: hänellä ei ollut hallitushuolia, koska hän oli veljeksistä nuorin. Hän eli vapaana kuninkaanpoikana … vietti aikansa aivan niinkuin tahtoi.
"Palatsi oli hänellä ihana. Se oli samalla korkealla ja matalalla, sillä ylös ja alas ulottuivat hänen asuntonsa kumpu ja hänen puistonsa ja huvimetsänsä. Toisella puolella aukeni meri, onnellisen seudun ihana meri … soiluen uinuttavissa autereissa … muistuttaen harsoihin verhottua moslimitarta taikka Indian bajadeeria: sellaiset olivat nuo rannoille läikähtelevät laineet, vaahdossaan ikäänkuin miljoonissa helmissä, lämpöiset, laulavat ja rakastuneen naisen tavalla sopertelevat laineet. Ne viettelivät uneen ja unohdukseen. Mutta palatsin toisella puolella jälleen kohosi korkea vuoristo; sen rinteet kasvoivat satakielten asumaa oranssimetsää. Ylimmän vuoren harjalla säkenöi ikuinen lumi. Mitään ei näet prinssiltä puuttunut … ei mitään sellaista, josta hänelle olisi ollut hänen tahtomattaan haittaa. Ei siis puuttunut luntakaan … kaukaista kylmää, jonka hän kuitenkin sai tavoittaa, jos halusi.
"Meren ja vuoriston välillä, meren, jota voisi sanoa paremminkin väriksi ja kauneudeksi kuin mereksi, siellä oli ihana laakso. Ikäänkuin keidas täynnä ihmeellisiä puita, toiset valkeassa kukassa ja toiset jaloja hedelmiä kantaen.
"Kuninkaanpojan puutarhassa kiertelivät indialaisen aarniometsän köynnökset. Purot ja kosket lauloivat siellä kilpaa kirjavien lintujen kanssa … raikkaat ja hohtavalta lumivuorelta kuohuvat kosket…
"Linna oli täynnä marmorilla laskettuja pihoja… Ja mitä kaikkea ihmeellistä siellä olikaan? Oli suihkukaivojen alabasterista veistettyjä maljakoita. Oli tekolammikoita, joiden reunojen yli ruusut ja muut ihanat nuokkuivat. Saleja sieltä löytyi sellaisia, joiden korkeat ja kirjatut holvikatot kaartuivat kuin omituinen, ainoastaan unessa nähty taivas. Parvekkeilta saattoi katsella laaksoon, jonka nimeksi soveltuisi, sen kauneuden vuoksi, jokin Conca d'oro, Kultainen raakku. Kypressit huojuttivat latvojaan punertavien muurien juurella … ja niityillä, polkujen varsilla, puhkesi kukkasia, joiden terät olivat kuin tummanpunaista samettia. Niin, varsinkin pohjoismaalaisten ihailemia kypressejä oli palatsin sisälläkin; niitä näkyi kypressipihoilla, samoin kuin myrttejä myrttipihoilla ja palmuja palmukäytävillä. Kauniita kammioita oli kuninkaanpojalla, niiden seinät olivat peitetyt mosaiikilla. Kaikkea hänellä oli.
"Sopiiko puhua sellaisesta aineellisesta seikasta kuin hänen juhlapöydästään? Sitä voisi verrata siihen, jonka Tintoretto on maalannut Kanaan häistä … veden muuttuessa viiniksi, jalon orkesterin soidessa…
"Naisia oli hänellä ollut ja oli, tummia ja kultakutrisia. Monien kauniiden naisten sormet olivat hyväilleet hänen hienoa tukkaansa. Ihanat sormet! Kaunein, mihin osaamme verrata noita hyväileviä käsiä, on ehkä helmiäinen. Ja ne naiset olivat rakastaneet ja rakastivat häntä, sillä sadun kuninkaanpoika oli paitsi kaunis myöskin hyvä.
"Jopa ylistettiin häntä viisaaksikin. Parhaat taiteilijat sanoivat, että hän oli rakentanut palatsinsa kauniiksi, vaikka hän oli teettänyt sen omien suunnitelmiensa mukaan. Mutta mikäpä oli tällaista prinssin tehdä? Hän voi uudistaa työnsä, ellei se ensin hänelle onnistunut. Mihin ei tällä onnellisella lapsella olisi ollut valtaa ja voimaa?
"Hän oli lukenut … tiesi kaikki, tiesi jo nuorena melkein yhtä paljon kuin maailman herra, pyhä Buddha oli tietänyt lapsena… Ja nuori oli hän yhä … tuskin olisi vanhaksi tullutkaan.