Juhana ei ollut ymmärtävinään viittausta, vaan jäi paikalleen.
"Elsa, tule tänne toiseen huoneeseen puheilleni", sanoi Yrjö.
Elsa yritti mennä, mutta Juhana pidätti hänet.
Yrjön silmät välähtivät. Hän loi Juhanaan tuiman silmäyksen ja antoi sisarelleen käskevän viittauksen.
"Yrjö Sormuinen", virkkoi nyt Juhana, "me olemme tähän saakka toisiamme hyvin vähän tunteneet ja puhutelleet. Syyn tähän tiedämme kumpikin. Minua on loukannut tyly käytöksesi sisartasi kohtaan. Nytkin pelkään, että häntä kohtelisit pahoin. Sano siis tässä sanottavasi, minä tahdon olla saapuvilla."
"Poika", huusi Yrjö, "tiedätkö, mitä puhut ja kelle puhut! Minä olen sisareni naittaja, ja minun luvattani häntä ei kukaan saa." Hän naurahti ja lausui vihasta ivaan kääntyen: "Kaunis kunnia! Sisarta ei uskalleta jättää veljen valtaan, mutta veli on usein uskonut sisarensa semmoisen hoteisiin, jonka kunnollisuutta hän ei suinkaan tunne. Tämä on kohtuutta! Jalosti tehty!"
"Mitenkä voisin toisin menetellä?" virkkoi Juhana.
"Aivan oikein ja kainosti lausuttu!" ivasi Yrjö. "Oletpa sisareni jalo holhooja tietysti! Minä en muka saisi Elsan asioihin sekaantua ollenkaan! Mutta lopussa kiitos seisoo. Minun kauttani menee tie morsiuskammioon, muista se!"
"Jos hennot kieltää sisartasi ottamasta sitä, jota hän rakastaa, niin olet tunnoton mies", sanoi Juhana, joka alkoi ajatella, että Yrjöllä kuitenkin oli tilaisuus melkoisesti vaikuttaa hänen tulevaisuuteensa.
"Taaskin sinulta puuttuu ajatusta", sähähti Yrjö äkäisesti. "Onko sisareni minua niin kohdellut, että ansaitsisi minulta hyvää takaisin? Hän on juljennut pettää veljensä, ilmoittaa minun hankkeeni viholliselle. Niin pitkälle on nyt päästy. Saarelan Pekka on tunnustanut. Nyt jaetaan oikeutta Hovilassa, ja sinne nyt Elsan täytyy tulla teostaan vastaamaan ja selvittämään, mikä oikeastaan on ollut sinun osuuttasi asiassa."