Illan kaino tähti, leppyinen
Silmäs luo nyt maalle-nousullen!
Lehdon linnut riemuitkaatte!
Vihkivirttä laulaa saatte,
Jolla kahden sielun usko
Solmitaan.
Vuorten taakse laskee päivä,
Länteen sammuilee sen häivä,
Naana, poskillaspa rusko
Nousee vaan.
Sittenpä retkemme päättyköhön!
Täältä meit' aamutar löytäköhön!
Naana, kullan kainalossa
Koto, perhe unhottuu.
Suojanamme vehmas puu
Untukaamme kuutamossa!
Joutsen.
Reunalta ruskopilvien
Niin taivaan-tyynnä vaan
Joelle joutsen laskihen,
Suv'-illall' laulamaan.
Suloa lauloi Pohjolan,
Sen taivast' iloisaa,
Kuin päivä siell' ei muistakaan
Suv'-öisin uinahtaa.
Kuin varjot siell' on viileät
All' leppäin, koivujen,
Ja lahdet kuullan-kiiltävät,
Ja laine vilpoinen.
Kuink' autuus siell' on armahin
Kultaansa armastaa,
Sielt' uskoisuus on syntyisin
Ja sinne halajaa.
Näin lainehelta laineellen
Sen kiitosvirsi soi;
Ja puolisonsa rinnallen
Pian hiipi, lauloi noin:
Kyll' enpä eloin unelmaa
Näe vuosisadottain —
Mutt' Pohjan aalloill' armastaa,
Sen suvell' laulaa sain.
Torpantyttö.
Neittä Kantalan oi! surkaa, lehdot,
Jolle suotiin kukkain elon-ehdot!
Lyhyt hallakin ol' loiston hetki.
Surkaa lehdot! loppui armaan retki.