Jopa töyrältä saa
Raju viima ja lyö
Tätä surkastuvaa
Kerran siivellä vaan;
Kukan verhosi yö
Sylihin emon Maan.
Ja ma näin: makeaa
Sulo-unta se sai,
Ehkä pitkeäkin —
Ja ma mietiskelin:
Mäkö vääräksi voin
Valittaa Jumalan
Ikisääntöjä noin!
Tulin outona vain
Sorahan vesomaan,
Kukin orjana lain;
Mutta pakkoni tuo
Sulosinta on, kun
Se viel' laskevi mun —
Usko toivoa luo.
Rakkauden sokeutuminen.
Piennä Lemmen-jumalainen
Hellän äidin helmass' uinui,
Niinkuin tähti illoin nähdään
Lähteen kalvoss' uinuvan.
Taivaan kuulas välke vuoti
Kastehelmin ohimoille,
Ruusun rusko ainiaaksi
Poskipäille piilsihen.
Hymyi huuli, nektar-tuoksun
Liehiessä ympärillä,
Uneksimat voitot siihen
Iloa viatonta loi.
Paafotarpa hurmoksissa
Kyynels' tunteen kyllyydessä,
Katsoi poian peilisilmäss'
Silmiänsä hymyillen.
"Oi", hän huokas, "seuraelkoon
Autuuteni muistelmaksi
Sama kuva silmässäsi
Maalimass' sua ainiaan!"
Ken siis kummeksii, ett' Eros
Meillä liehuu so'ennunna,
Vaikkei silmää kääre kaihda
Öiset varjot verhoo ei?
Korvenkin hän ohdakkeissa
Huomaa vaan Olympin linnat,
Noita-naistai helmaillessa
Lemmettären kuvan vaan.
Tytön valitus.
Sydän, sydän, eessäni jos sä oisit,
Rauhaton, jos käissäni oisit tässä,
Oi, mun hellä huoleni kohta toisi
Rauhoa sulle.
Sua, kuin lastaan äiti mä tuudittaisin,
Hyssytellen, hiljoa heiluttaisin,
Kunnes viihtyis vaivasi, tuskas taltuis
Helmahan unten.
Vaan nyt rintaan salpauneena tyrskit,
Sulkehissa ystävän suosiolta,
Auki hälle vaan joka yhtenänsä
Rauhasi sortaa.