Sä, joka kysellyt
Mult' ennen oot kuin nyt,
Vuorilla, metsill' asujain,
Oi kaiku! kuule vastuutain:
En liutaa liitävää
Rannalta säikytä;
En kuikkaa kulje ajellen,
En sorsaa poikki lahtien;
Aatostan' ajan mie:
Jok' airon-otto vie,
Jos kuinka huono heikko vain,
Mun likemmäksi aatostain.
Miss' sauhu tupruaa
Sinervän harjun taa,
Ma järven päässä töllin nään,
Johon aatos karkas eeltäpäin.
Siell' eellä koittehen
Ma löydän jälleen sen,
Kun venho saapuu valkamaan
Ja helmahain ma neidon saan.
Laulurastas.
Jo helppo olla on ja hengittää;
Ei päivän liestä jyrkkään liekkivää!
Suvista päivää jäljell' ompi vaan
Tuo lännen läike vilkkuin lehtolaan
Ja tuulen viuhka viilee tenhoton,
Jok' untuu kohta kukkaislaaksohon.
Sä yksin, kirkkaan illan ystävyt,
Oi laulurastas! rauhaa sorrat nyt.
Jos päiv' on kuuma, illat suloiset,
Sä virttäs kummallakin kirjailet,
Ja maalaat soinnuin sortumattomin
Uskollisuutes juhlaa keväisin.
Sull' on kuin mulla armas, lausuas
Hänelle hellää huoltas, riemujas;
Kuin sie, ma sainko äänen sointuvan,
Niin hellän kielen, helppotajuisan?
Oi voinko virkkaa ees ma lempeäin?
Sun laillas olla lämmin lemmestäin?
Oi autuas, ken luontoon uinahtaa
Ja hältä lemmet, laulut, lauseet saa,
Eik' äidinkieltään hukkaa kulkeissaan;
Hän uneksii ja lausuu uniaan,
Mutt' säännöist' irroillaan hän uneilee
Viisautta vaan ja virttä haastelee.