Virta välkkyy juostessansa
Vuoroin kultaa, hopeaa;
Pensaan ruusut raukeillansa
Heltehellä heloittaa.
Vietellyt on virta viilee
Seudun neidot rantahan;
Naurusuinpa poika piilee
Alla lehdon taajimman.
Silmät eivät vaaraa huomaa,
Kielet liikkuu irroillaan,
Sata juonta leikin luomaa
Naurullen siin' uhrataan.
"Entä joku kuulla voisi
Leikkiemme telminää!" —
"Entä korvat pensaall' oisi",
Poika — esiin hypähtää.
"Tuo on vangiks' otettava!"
Ei hän ehdi karkaamaan.
"Hän on kahleen, koston saava!"
Kovin hälle kostetaan.
Arvaa, mistä kahle tehtiin?
Kahle kukkasista on.
Rangaistus? Se siinä nähtiin:
Kultakin sai suutelon.
Kukan kohtalo.
Näin ruusun, suvipäivän lapsosen,
Kukassa loistavan ens' aikojaan,
Punaisna poski, umpuss' uneillen
Viattomuudestaan ja rauhastaan.
"Oi kaunis kukka! silmäs auki luo!
Oivalla elon lahja suloisin!"
Näin lausui perho kultasiipi tuo,
Mi liehi silmikoista toisihin.
"On ahdas mökkis, köyhä, riemuton,
Siell' ilotonna rintas sykkäilee;
Tääll' liekkii päivä, riemun valta on,
Ja lempi suuteloineen vartoilee".