Kun on sointu sydämissä,
Oi kuin kaks' on yhdenmoista!
Katso linnan loistehissa
Toista, syksy-yössä toista!
Jos on yö, tai päivä paistaa,
Riemu on tai murhe suuri —
Eikö kaikk' oo yhdenlaista,
Kun on viall' elon juuri!
Turha toivomus.
Kas, aallot määriä vailla
Käy merta kiiltelevää;
Josp' aaltona muiden lailla
Sain merta ma viilettää,
Niin huoletta kalvaavatta,
Niin kirkkaan-kylmänä vain,
Niin aikaa muistelematta,
Kun onnea nautita sain.
Vaan aaltonakin jos leijun,
Samaksipa jäänkin vain;
Tääll' ympärilläni keijuu
Vilu-aaltoja parvittain.
Heill' leikkinä tuska ja riemu
Ja itku ja nauru on vaan,
Vaan mieltäni polttaa liemu, —
Oi, konsa se sammuvikaan?
Nuoren tytön muistikirjaan.
Kevätpäivä taivaall' liekehti,
Kasteen kiilto perhot kukkiin vietti;
Niityll' loisti nuori orvokki.
Arvaatkos, mit' armas kukka mietti?
Hänpä mietti: oi, kuink' armas on
Elää, hurmata ja nautiskella!
Sä, ku puit mun väriloistohon,
Suo mun aina aina kukoistella!
Näin hän pyysi. Tokko suotta vaan?
Pyyskö riemua vai katkeruutta?
Poskillekko vaiko rintahan
Pyys hän nuoruutta ja ihanuutta?
Pyydä, kukka sie, kuin kukkanen,
Eloa elotar ja ihaa lempii;
Rukoile — vaan kukkasielullen —
Kuihtuvaa on kukkaverhos hempi.