Vaasan pojat; Vaasan uusi rykmentti (erotettava Pohjanmaan rykmentistä) järjestettiin vasta talvella 1807-8; reipas, miehuullinen henki elähytti tätä nuorta väkeä, kun se maaliskuussa 1808 oli kokoontunut Pietarsaaren kaupunkiin ja siellä harjoitettiin sotapalvelukseen.
Wadenstjerna; molemmat tässä mainitut Wadenstjernat eivät olleet itse teossa veljeksiä, vaan soturitovereita sekä tavallansa otto-isä ja ottopoika, vanhempi heistä, Kaarle Vilho W., syntyi 1751, oli kunnolla taistellut 1788-90 ja kohonnut everstiluutnantiksi; hän oli läsnä Viaporissa ja istui siellä sotaneuvoston jäsenenä, kun hyväksyttiin tuo onneton suostumus, jonka johdosta Viapori joutui Venäläisille. Hän asui sodan jälkeen yksityisenä miehenä Suomessa ja kuoli Laukaalla 1819. Kaarle Vilho W. oli ruotsalaisen Wadenstjerna-aatelissuvun viimeinen miesjäsen; mutta 1802 aateloitiin ja kirjoittiin Wadenstjerna-aatelissuvun jäseneksi, Kaarle Vilho W:n lailliseksi "ottopojaksi", hänen sotatoverinsa ja lankonsa Otto Juhana Colliander, joka on toinen "veljeksistä", "Juhana Wadenstjerna vanhus". Tämä Juhana Colliander-Wadenstjerna oli synt. 1764 ja taisteli myöskin Kustaa-kuninkaan sodassa; sitten hän oli ottanut eron sotapalveluksesta majurina ja eli Kalhon kartanossa Hartolan pitäjässä likellä Joutsijärveä, mutta kuoli jo huhtik. 1809, siis sodan vielä kestäessä, noin vuosi Viaporin heittäymyksen jälkeen. Kerrotaan, että iloisessa seurassa tähän aikaan J. Colliander-Wadenstjerna oli ankarasti moittinut K. V. Wadenstjernaa Viaporin antaumuksen johdosta, niin että he joutuivat kiivaaseen sanakiistaan; tämä tapaus on antanut runoilijalle aiheen runoelmaan.
Varajoukot olivat rykmenttien melkein paraat soturit; nuorta väkeä, mutta olivat kumminkin monta vuotta harjoitetut.
Vegesack (lue: feisak), Eberhard Ernst Gotthard von, synt. Saksassa 1763. Hän taisteli urheasti, jopa uhkarohkeasti Suomessa 1788-90, Saksassa 1806-7 ja Norjassa 1808. Sittemmin kenraalimajuri Vegesack viimemainittuna vuonna oli niiden joukkojen päällikkönä, jotka Ruotsista lähetettiin laivoilla Suomeen. Kesäkuussa koetti hän turhaan nousta maalle Lemulla (ks. Lemu). Elokuussa toi hän laivoilla Kristiinan kaupunkiin ruotsalaisen sotajoukon, joka sitten oli läsnä esim. Oravaisissa. Sodassa hän sitten oli vielä Saksassa 1813, Norjassa 1814. Kuoli 1818. V. oli tulinen ja pelkäämätön päällikkö, joka ei säästänyt sotilaitaan, vaan uhkasi rangaistusta ja kuolemaa sille, ken väistyi. Mutta hän ei myöskään säästänyt itseään; oli sen ohessa niin vapaa itsekkyydestä, että kuoli kovassa köyhyydessä.
"Venään rouva ylpeä"; Kustaa III:n hallitessa Ruotsissa hallitsi
Venäjällä keisaritar Katariina, joka oli jäntevä ja toimelias hallitsia.
Viapori, linnoitus meren saarissa Helsingin ulkopuolella, Augustin Ehrensvärdin rakennuttama. Surkein kohta 1808 vuoden sotatapauksissa on tämän erinomaisen vahvan linnan heittäymys; se ei tehnyt Venäläisille ollenkaan mitään kunnollista vastustusta, vaan päällikkö, amiraali K. O. Cronstedt, antautui ja koko linna jätettiin toukokuussa Venäläisten haltuun.
Wibelius, Olavi, synt. 1752 Ruotsissa, mutta oli jo palvellut 27 vuotta lakimiestoimissa Suomessa, kun hän 1803 tuli Kuopion maaherraksi. Siinä virassa hän oli keväällä 1808, kun Venäläiset jo olivat valloittaneet maan, ja puolusti väsymättömällä huolella, pelkäämättä, asukkaiden oikeuksia sekä koetti lieventää sodan tuottamia rasituksia. Venäläisten ylipäällikköä kreivi Buxhövdeniä W. ei liene henkilökohtaisesti kohdannut, mutta esitti kirjallisesti miehekkään vakaumuksensa venäläisten suunnittelemien kostotoimien laittomuudesta, joita ei sitten pantukaan täytäntöön. Kun Sandelsin sotajoukko valloitettuaan takaisin nämä seudut syksyllä uudestaan peräytyi niiltä pois, seurasi Wibelius Sandelsia. Hän oli sen jälkeen muutamia vuosia Ruotsissa, Vermlannissa, maaherrana. Erosi siitä virasta 1813, eli sitten yksityisenä miehenä ja kuoli 1823.
Virran eli Koljonvirran tappelu oli merkillisimpiä ja loistavimpia voittoja sodassa; siinä taisteli 1,400 Suomalaista 6-8,000 Venäläistä vastaan. Virran silta on noin virstan päässä Iisalmen kirkosta luoteesen ja kulkee yli Koljonvirran; tämä on salmi eli aivan lyhyt joki, joka yhdistää kaksi järveä. Aamupäivällä 27. p. lokak. lähetti Sandels ajutantti Brusinin Tutshkovin luo viemään muutamia yksityisiä kirjeitä; mutta varsinainen tarkoitusperä oi siinä, että samalla Brusin sai tehtäväkseen peräyttää palatessaan muutamia etuvartioita sekä hajoittaa Virran sillan. Mutta venäläinen upseeri, joka otti vastaan kirjeet, kieltäytyi rupeamasta mihinkään pitempiin puheisin ja sanoi välirauhan jo olevan lopussa, väittämällä että Venäläisten kellot muka olivat tunnin määrää Ruotsalaisten kellojen edellä. Brusinin täytyi joutuisasti palata, venäläinen ratsuväki kantapäillään, niin ett'ei ehditty täydellisesti siltaa hajoittaa. Venäläiset tunkeusivat, huolimatta luotituiskusta, sillan yli ja valloittivat rynnäköllä Kauppilan talon, ajaen siitä pois Suomalaisten etujoukon; talon suojassa Venäläiset sitten taas kokoontuivat ja ryntäsivät suoraan vastoin Suomalaisten pattereja, jotka olivat ylempänä. Heitä ei voitu pidättää, ennenkuin tehtiin heitä vastaan kiivas painettihyökkäys.—600 miestä, etunenässä tuo "urhea, hyvin tunnettu kolmonen: Fahlander, Malm ja Duncker". Ja tämä onnistui niin, että Venäläiset täydellisesti viskattiin takaisin ja sorrettiin aina jokeen asti.
"Virtain järvet"; Virtain kappeli kuuluu Ruoveden alle ja on Ruoveden kirkosta luoteesen päin; se on järvirikasta ja kaunista samoin kuin Ruoveden kirkonkylän seudut. "Virtain järvet" merkitsee tässä melkein samaa kuin "Näsijärven rannat", s.o. niitä seutuja, joissa Runeberg ja vänrikki Stool toisensa tapasivat.
Vlastov, Jegor Ivanovitsh, synt. 1770, eversti, Venäläisten päällikkö
Karstulassa; kuoli 1837.