FAUST.
Ja sitte näin…
MEFISTOFELES.
Mitä?
FAUST.
Kas, Mefisto, tuonne, missä
Tuo kalpee kaunis laps' etäällä yksinään
Niin vitkaan astuu retkeään
Ja näyttää käyvän jalat köyttehissä.
Minusta on — ah, myönnän sen!
Hän Gretchen kullan kaltainen.
MEFISTOFELES.
Ann' olla! Haahmo tuo on sieluton,
Jonk' aave-katse tuopi turmion;
Tavata tuot' on ilkeää.
Sen kylmä silmä veren jähmettää;
Kivettää ihmisen se miltei vois.
Meduusan tunnethan? No riennä pois!
FAUST.
Ah totta! Nuo on silmät jotka Tuoni varjos,
Joit' ei oo hellä käsi sulkenut!
Tuo rinta on, jon Gretchen mulle tarjos,
Ja tuossa helmass' oon ma uinaillut.
MEFISTOFELES.
Pyh! pelkkä taika vaan, mi lumoo silmät sulta!
Jokaisen mielest' tuo on oma kulta.
FAUST.
Mi tuska, ah! ja mikä riemu!
Mua kuinka tenhoo noiden silmäin liemu!
Vaan katsos tummaa! nauha punainen,
Ei leveämpi veitsen hamaraa,
Suloista kaulaa yksin kaunistaa.
MEFISTOFELES.
Niin totta! näenpä miekin sen.
Hän väliin kantaa päätään helmassansa;
Sen silpoi hältä Perseys kalvallansa.
Miks' oot sa aina hourumiellä!
Tuleppa kummun päälle! Siellä
Niin hauska on kuin Praaterissa.
Ja jollei mielen' oo jo riivoksissa,
Näen, totta mar, teaaterin.
Mit' annetaan?
SERVIBILIS.
Koht' alkaa näytelm' uusi
Ja seitsemäs — jo annettu on kuusi —
Niin tapa on. Tää on nyt viimeisin.
Niit' taiteen-lempijä sepitsee,
Ja lempijät myös näyttelee.
Nyt poistun. Herrat, anteeks' antakaa!
Sill' lemmin esiripun nostantaa.
MEFISTOFELES.
On oikein, että ootte Brokin onkaloissa;
Täält' ette saisi koskaan olla poissa.