MEFISTOFELES.
En voi minä hellittää kostajan köysiä, en avata hänen salpojaan. —
Pelasta hänet! — Kuka hänet turmioon syöksi? Minäkö vai sinä?
(Faust tuijottaa tuimasti ympärilleen).
Hapuiletko ukon-leimausta? Hyvä, ettei sitä suotu teille, kurjat kuolevaiset! Musertaa viaton vastaan-tulija — sepä sortovaltiasten keino päästäkseen väljempään ilmaan ahdingoista.
FAUST.
Tuo hän tänne! Hänen pitää vapautua!
MEFISTOFELES. Entäs vaara, jolle antaut alttiiksi? Tiedä, vielä vaivaa kaupunkia verivika, sun kätesi tuottama. Surmatun haudalla liehuu koston henget, vaanien palaavaa murhamiestä.
FAUST. Vieläkö tämäkin sulta? Murhaa ja surmaa koko mailman täydeltä sun päälles, hirviö! Vie minut sinne, minä sanon, ja vapahda hänet!
MEFISTOFELES. Mä vien sun sinne ja kuule, mitä voin tehdä! Onkos kaikki valta taivaassa ja maassa minun? Vartian mielen minä sumennan; ota sinä avaimet ja tuo hänet ulos ihmiskäsin! Minä valvon. Noita-orhit ovat valmiina, ja minä vien teidät pois. Sen minä voin.
FAUST.
Ylös ja täältä!
Yö. Aukea keto.