FAUST JA MEFISTOFELES.
MEFISTOFELES.
Nyt etupääss' mun täytyy viedä
Sua iloseuroihin. Et tiedä,
Kuink' elo voipi olla huoleton:
Jok' ilta noilla pojill' juhla on.
Älyhiukallaan ne hauskanmoisna
Kisailee pikku-piiriään,
Kuin kissanpojat hännällään.
Jos eivät ole pohmeloisna,
Jos viinur' velaks antaa vaan,
Ovat huoletonna, iloissaan.
BRANDER.
Kas tuossa matkalaisia…
Sen näkee — tavoiltaan niin outomaisia.
Ne tuskin tiimaakaan tääll' ollehet.
FROSCH.
Niin, aivan oikein arvelet.
Vaan Leipzig armas on! Sen kiitos soikohon
Kas siinä sivistyy, se pieni Parisi on!
SlEBEL.
Mit' aattelet sa noista vierahista?
FROSCH.
Annaspa koitan! kulppi kourassan',
Nykäisen madot heidän sieraimista
Niin sukkelaa kuin lapsen-hampahan.
Minusta näyttävät he jalosyntyisiltä,
Niin ylpeiltä ja tyytymättömiltä.
ALTMAYER.
Ne ehk' on puoskareita…
BRANDER.
Osuit pilkkaan.
FROSCH.
No katsos nyt, ma heitä ilkkaan!
MEFISTOFELES (Faustille).
Ei ukot perkelettä haista,
Vaikk' ottelis hän heitä kraista!