ALTMAYER.
No, eikös vielä kestä ihmetöiden aikaa?
NOITA-AKAN KEITTIÖ.
(Matalalla takalla on suuri kattila valkialla. Siitä nousevissa höyryissä liikkuu jos joitakin kummallisia haamuja. Marakatti, istuen kattilan ääressä, kuorii siitä vaahdot pois ja varoo, ettei se kiehahda yli laitojensa. Naarasmarakatti pentuineen istuu vieressä ja lämmitteleiksen. Seinät ja katto täynnä eriskummaisia kaluja ja kapineita.)
FAUST. MEFISTOFELES.
FAUST.
Nää hurjat noitavehkeet inhoani nostaa.
Vai terveyteni täytyy mun siis ostaa
Merestä hullutuksien?
Mun ämmän neuvoihinko tulee luottaa!
Ja hänkö sotkukeittoineen
Voi niskaltani luoda kolmekymment' vuotta!
Voi! jos et tiedä parempaa!
Jo heitän toivon viimeisenki.
Siis eikö mitään voidelmaa
Oo luonto löynnyt tai joku oiva henki?
MEFISTOFELES.
Taas järkevästi haastat, veikkonen;
Sua nuorentaa voi keino luontonainen,
Vaan siitä puhuu toinen kirjanen,
Ja sepä luku kummallainen.
FAUST.
Mik' on se?
MEFISTOFELES.
Helppo keino, johon tarpehen
Ei raha, lääkär', eikä noita:
Nyt lähde oitis pellollen
Ja kuoki, kaiva, viljeleppä soita!
Sulkeudu sieluin sydämin
Mit' ahtahimpaan piirihin!
Sun ruokas olkoon yksinkertainen,
Eläinnä elä kesken eläinten,
Ja ällös herrastelko suotta,
Vaan lannoitappa itse sarkojasi
Kaheksankymmenenpä vuotta
Tää keino säilyttää sun nuoruuttas.
FAUST.
En siihen tottunut, en saata
Ma lapiolla uurtaa maata.
Tuo ahdas toim' ei oo mun mielehen.
MEFISTOFELES.
Siis noidan täytyy sentään esillen.