Koska kumartainkin sa kauniisti toimit?
Kun armaalles kevätkukkia poimit.
* * *
Näin unta ja lemmin kirkkahasti: ett' elin, sen tunsin ma tietoisasti.
* * *
Sinut armahastas jo erotetaan kuin lännestä itä aikoinaan ja sun sydämes harhaa ääriä maan, tien viitat se matkallansa kohtaa: niin lähellä lempiväin Bagdad hohtaa.
* * *
Tääll' oletko, taivahan laina, sun ääneskö ihana soinut on? On ihmettä ruusu aina, satakieli uskomaton.
* * *
Saa aistit sekaannusta sieluhun, ne onneamme uhkaa turmiolla. Kun näen sun, ma tahdon kuuro olla ja sokea, kun kuulen sun.
End of Project Gutenberg's Goethen runoja, by Johann Wolfgang von Goethe