Ketä, Genius, et hylkää, hänet nostat liejun yli tulisiivin. Niinkuin kevein kukkaisjaloin ylvääst' yli liejun käy hän, tappain Python käärmeen, Pythius Apollo.
Ketä, Genius, et hylkää, annat untuvat sa alleen, kun hän kalliolla nukkuu, siivin hellin häntä suojaat lehdon yössä.
Ketä, Genius, et hylkää, hänet lumituiskussakin lämmität sa. Lämpöön runottaret kaipaa, lämpöön sulottaret kaikki.
Runottaret, tulkaa, tulkaa, sulottaret! Tuoss' on vesi, tuossa maa ja veden ja maan poika tässä, maan, min yli vaellan jumalten lailla.
Olette puhtaat niinkuin veden sydän, puhtaat niinkuin maan ydin, leijutte ympärillä, kanssanne nousen veden yli, maan yli jumalten lailla.
VAELTAJA.
Vaeltaja.
Siunattu ollos, nuori vaimo ja imevä poika rinnallasi Suo minun kallioseinää vasten jalavan varjossa taakkani heittää, vierelläs levätä.
Vaimo.
Mikä askar ajaa päivän helteessä sinua tomuista tietä? Kannatko kaupungista tavaraa? Hymyilet kysymystäni, matkamies?