SICKINGEN. Sinä olet liika kunniallinen. Ettäkö et tahdo hyväksesi käyttää edes sitä etua, mikä rehellisellä on yli valapatosta! Niiden on nyt työläs potkia tutkainta vastaan. Eikä meidän mieli tee hellittämään. Ne ovat Keisarin käskyjä käyttäneet saastaisen väärin. Jos minä oikein tunnen Hänen Keisarillisen Majesteettinsa, niin kyllä sinä saat varmaan vaatia enemmän. Tuo on liika vähän.
GÖTZ. Minä olen aina ollut vähään tyytyväinen.
SICKINGEN. Ja siksipä oletkin aina jäänyt alle-kynsin. Minun mielipiteeni on tämä: Niiden pitää sinun huovisi laskea pois vankeudesta ja antaa sinun ynnä niiden, sinun valasi nojassa, palautua linnaasi takaisin. Sinä voit luvata, että et omasta piiristäsi ulkone mihinkään, ja aina sinun on parempi siellä, kuin täällä.
GÖTZ. Nepä sanovat, että minun omaisuuteni on langennut Keisarin haltuun.
SICKINGEN. Niin me sanomme, että sinä tahtoisit vuokramiehenä asua konnullasi, siksi kun Keisari antaa sen sinulle jälleen läänityksenä. Joutavat kiemurrella, kuin ankeriaat merrassa, eivät ne kuitenkaan meiltä pääse nuljahtamaan. Kyllä ne jaarittelevat Keisarillisesta Majesteetista ja omasta tehtävästään. Tasan se tekee meille. Tunnen sitä minäkin Keisarin enkä ole niin aivan vähän pätevä hänen luonansa. Hän on aina halainnut sinua omaan sotaväkeensä. Et sinä kauvan istu linnassasi, ennen kuin jo saat kuulla kutsumuksen kaikuvan.
GÖTZ. Soisipa Jumala, piankin, ennen kuin minulta unhottuu taistelu.
SICKINGEN. Urhoutta ei unhoteta eikä opita. Älä ole huolissasi mistään! Jahka sinun asiasi ovat järjestyksessä, menen minä hoviin; sillä yritykseni alkaa kypsyä. Suotuisia enteitä on tuikkimassa minulle, viitaten: Käy uralle! Ei puutu minulta muuta, kuin että minun tulee vaan tutkia Keisarin mieli-ala. Trier ja Pfalz uskoisi pikemmin, että taivas voi langeta romahtaa maahan, kuin että minä tulen niiden niskaan. Ja minä aijon tulla kuin rankka jääkuuro! Ja jos me voidaan sepittää onnemme,[72] niin sinä pian olet Vaaliruhtinaan lanko. Minun toivoni luotti sinun kouraasi tässä yrityksessä.
GÖTZ. O! Tuota ennusti se uni, jonka minä näin sitä päivää vasten, jona Marian lupasin Weislingenille. Tuo mies oli vakuuttavinansa ollakseen uskollinen, ja piteli tätä oikeaa kättäni niin kovasti, että se oli luiskahtavinaan rautahihasta irti, kuin poikkikatkennut. Ah! minä olen nykyhetkenä turvattomampi, kuin silloin, kun minulta tämän ampuivat pois. Weislingen! Weislingen!
SICKINGEN. Unhota pois tuo kavaltaja! Meidän pitää tyhjään-raukaista hänen juonensa, murtaa turhaksi hänen arvonsa, ja omantunnon tuska ja häpeä kalvakoon hänet kuoliaksi. Minä näen, minä näen hengessä, että minun viholliseni, sinun vihollisesi ovat kukistettuja. Götz, ainoastaan puoli vuotta vielä!
GÖTZ. Sinun sielusi lentää korkealle. En tiedä, kuinka lienee; vaan ei tovin aikaan minun sielulleni ole tahtonut avaantua mitään iloisia näkö-aloja. — Minä olen ollut jo enemmän kuin kerran onnettomuudessa, jo kerran vankinakin; vaan siltä kuin nyt, ei minusta ole tuntunut koskaan.