GÖTZ. Se on aina ollut minusta kamala paikka.
ELISABETH (lukee). "Siellä oli yksinpä eräitä liittolaisiakin, jotka sanoivat minulle, että minä olin tehnyt hullusti, kun olin saapunut pahinten vihollisteni eteen, vaikka minä olisin voinut hyvin arvata, että n'eivät minua kohtele sävyisästi. Siihen minä vastasin:" — Nyt, mitä sinä vastasit? Kirjoita eteenpäin.
GÖTZ. Minä sanoin: Jos minä niin usein olen henkeni hennonut panna alttiiksi puolustaakseni muiden ihmisten tiluksia sekä rahoja, niin enkö minä sitä hennoisi panna alttiiksi oman kunnian-sanani puolesta?
ELISABETH. Se maine sinulla on.
GÖTZ. Ja sitä n'eivät minulta riistä pois! Kaiken muun ne ovat minulta ottaneet, konnun, vapauden —
ELISABETH. Tämä koskee juuri sitä aikaa, jolloin minä niitä Miltenbergin ja Singlingenin miehiä tapasin ravintolassa, jotka eivät minua tunteneet. Silloin oli minulla semmoinen ilo, kuin jos olisin pojan synnyttänyt. He keskenään ylistivät sinua ja sanoivat: Hän on oikea ritarin esikuva, urhoollinen ynnä jalo vapaudessaan, tyyni ynnä uskollinen onnettomuudessa.
GÖTZ. Asettakoot minun eteeni yhdenkään, joka väittää, että minä olen pettänyt sanani! Ja sen tietää Jumala, että minä olen enemmän hikoillut palvelemassa lähimmäistäni, kuin omaa itseäni, että minä olen työskennellyt ansaitakseni urhoollisen ja uskollisen ritarin nimeä, enkä voittaakseni korkeita rikkauskasoja ynnä arvo-asteita. Ja, Jumalalle olkoon kiitos! mitä olen pyytänyt, on minulle sallittu.
LERSE, YRJÖ (tuoden metsällistä).
GÖTZ. Onnea, reippaat metsämiehet!
YRJÖ. Niiksi tätä on tultu reippaista ratsumiehistä. Saappaista on sievä sukeutua tohveliksi.