SIEVERS. Hänpä saa olla varoillaan, näen mä.
METZLER (hiljaa). Jatka sinä vaan! (kovasti) Milloinka taasen Götz ja Bamberg'in piispa ovat riitasille jämähtäneet? Johan tuota hoettiin, että kaikki välit on sovittu ja tasattu.
SIEVERS. Niin, mene sinä ja sovi mustanuttuin kanssa! Kun piispa näki, ett'ei hän saa mit'ikään aikaan ja aina jääp' alle-kynsin, niin hän herkes' armoille ja oli turkasen upera hommaamassa sovintoa väliin. Se sydämellisen vilpitön Berlichingen antoi tavattomiin asti myöten, jotenka hän tekee aina, jos hän on paremmalla puolen.
METZLER. Jumala varjelkoon häntä! Hän on peräti hurskas, rehellinen herra!
SIEVERS. No aattelehan, eikö tuo ole rietasta? Siinä patuisessa paikassa, kun hän ei osaa sanaakaan aavistaa, karkaavat kimppuun ja nujertavat yhden ratsuri-pojan häneltä. Mut älähän huoli, vielä hän niitä höyhentää siitä!
METZLER. Sittenkin oli se tuhma juttu, tuo että häntä niin huonosti veteli se viime yrkäys. Kyllähän lie hänen siitä tullut sydän-seuduille ähmää.
SIEVERS. Minä luulen, ett'ei häntä olle hamaan aikaan muu niin äijää karvastellut. Aattele vielä, että kaikki tyyni oli mitä tyystimmin urkittu tietoon: milloin piispa palautuu kylpymatkaltaan, monenko ratsumiehen keralla, mitä tietä; ja ell'ei se muutamain petollisten ihmisten kautta oisi tullut ilmi, kyllä hän ois' siunannut saunan ja hieronut hyvänpäiväiseksi papin.
ENSIMÄINEN RATSUMIES. Mitä te siellä pakisette meidän piispasta?
Luulen, te vaan hankaatte riitaa.
SIEVERS. Huolehtikaa omia asioitanne! Ei teillä ole pienintäkään asiata ongitella tänne meidän pöytään.
TOINEN RATSUMIES. Kenenkä luvalla te sitte solvaten puhutte meidän piispasta?