ADELHEID. Lempeästi! Tämänkö sinä luet hänelle ansioksi? Se oli hänen velvollisuutensa. Mitä sinä olisit menettänyt, jos hän olisi ollut vastahakoinen sinulle? Se minusta nähden olisi voinut olla tervetulleempaa. Uhkamielinen ihminen niin kuin tuo —
WEISLINGEN. Te puhutte vihollisestanne.
ADELHEID. Minä puhuin teidän vapautenne puoleen — enkä ylipään tiedä, mitä minä osaa otan siihen. Hyvästi!
WEISLINGEN. Sallikaa vielä yksi silmänräpäys! (ottaa Adelheidin käden ja on vaiti).
ADELHEID. Onko teillä vielä mitä sanomista minulle?
WEISLINGEN. — — Minun täytyy lähteä.
ADELHEID. Niin menkää!
WEISLINGEN. Armollinen rouva! — Minä en voi.
ADELHEID. No täytyyhän teidän.
WEISLINGEN. Onko tuo oleva teidän viimeinen katseenne?