GÖTZ. Tuo on rietasta.
APPI. Kyllä, mun täytyi sille ensin antaa kaksikymmentä. Ja kun min' olin sille ne maksanut sujoksi, hänen huvilassaan, jok'on niin muhkea, ett'ei se ole tosikaan, juuri siinä suuressa salissa, niin minulta perin tahtoi sydän murtua surusta. Sillä, nähkääs, ainahan tila ja talo saattaa olla aikaan-tultava melko hyvin, mutta mistä sitä rahaista rahaa koituu? — Siellä minä seisoin, ja Luoja ties paraite, mitenkä minun oli laita! Mulla ei ollut ei niin kilahtavaa kuutinata massissa matkarahaksi. Viimeiseltä minä rohkaisime ja ilmaisin hälle seikan. Kun hän sitte näki, että minun sieluni keitti hädän tippeitä, niin hän sekä viskasi mulle kaksi takaisin jotta näytti mist' on viis' poikki.
SULHO. Tuo ei ole mahdollista! Sekö Sapupi?
APPI. Kuinka sin' oot olevinasi, näet! Se ikään! Eikä kukaan muu!
SULHO. Sen ottakoon perkele! Se suolsi niin ikään multa viisitoista guldenia.
APPI. Sen sika!
SELBITZ. Götz! Ja me ollaan ritaria sekä ryöväriä![55]
APPI. Sen tautta sieltä julkeni päätöskin ulos niin kaksisepisenä. Se koira!
GÖTZ. Tuota te ette raskine jättää ilman rankaisematta.
APPI. Mihinkä oisi ryhdyttävä?