KAPTEENI. Tästä ei tule kerrassaan mitään, hyvät herrat. Hän lyö meiltä joukon toisen perästä, ja ken ei hukkaan ja kiinni joudu, se juoksee Jumalan nimessä ennemmin Turkinmaata kohti, kuin tänne leirille takaisin. Näin me päivä päivältä heikkonemistamme heikotaan. Meidän täytyy hyökätä hänen kimppuunsa, ja kerta kerrassaan oikein toden teolla; minä tahdon itse lähteä matkaan, ja hän saa nähdä, kenen kanssa hän on tekemisissä.
RITARI. Siihen me ollaan tyytyväisiä; kuitenkin, hänelle on niin tarkoin tuttua tämä seutu, hän tietää joka rotkon ja onkalon vuoristossa, että hän saattaa yhtä vähän olla kiinniotettavissa sieltä, kuin hiiri jyvä-aitasta.
KAPTEENI. Meidän pitää saavuttaa hänet. Ensin Jaxthausenia kohti! Tahtoipa hän tai ei, hänen täytyy tulla likemmäksi, linnaansa puolustamaan.
RITARI. Pitääkö kaiken meidän joukkomme lähteä marssimaan?
KAPTEENI. Epäilemättä! Tiedättekö, että me olemme jo sulaneet sataa vajaaksi?
RITARI. Sen vuoksi, ravakasti siis, ennen kuin koko jäämöhkäle sulaa; siinä läheisyydessä on lämmin, ja me seistään siellä, kuin voilohko auringon mailla. (Pois).
Vuoristo ja metsä.
GÖTZ. SELBITZ. HUOVEJA.
GÖTZ. Ne tulevat koko joukolla. Hyväänpä aikaan Sickingenin ratsurit yhtyivät meihin.
SELBITZ. Meidän pitää jakautua. Minä tahdon kulkea kukkulan vasenta puolta.