"Jos talonpojat kuleksivat rahaa pyytämässä ympäri maailmaa, niin jäävät tekemättä sekä hovin, että omatkin työt. Mutta jos he työllänsä saavat suorittaa veronsa, niin tekevät he siinä sivussa omatkin työnsä ja oppivat, hovista saadulla käytännöllä, järjellisesti maata viljelemään", saneli tuo ymmärtäväinen ja kunnon isäntä alustalaisilleen.
Tavastin aikana vauristuivatkin Ilmeiläiset kaikin puolin, sekä varallisuudessa että myöskin sivistyksessä. Lukutaito nousevassa nuorisossa edistyi nopein askelin, kun sinne saatiin uusi lukkari, joka samalla oli koulumestarikin, lapsia opettamaan. Vanhoista tosin ei "konkaria" tullut, mutta hekin saivat oppia pesemään silmänsä ja siivoamaan itsensä, jota he sitä ennen eivät juuri pitäneet velvollisuutenansa — ei ainakaan arkisina aikoina.
Muuten elämä Ilmeillä muuttui siivommaksi: juopumus, ynnä sitä seuraavat paheet jäivät vähitellen pois, kun uusi isäntä kielsi alustalaisiltaan kotiviinan polton.
Tavast-herra oli ankara mies: mitä hän käski, se täytyi tehdä, ja mitä hän kielsi, se piti totella, ken ei sitä totellut, se sai hauskia havulinnaan. Eikä hän mitään ylellistä vaatinutkaan: siivollisuus ja ahkeruus olivat hänen päävaatimuksensa.
Pienemmät riidat alustalaistensa kesken ratkasi herra itse, vaan suuremmissa rikkeissä saivat he mennä kihlakuntaan. Vielä nytkin, vuosikymmenien kuluttua, muistelee vanhempi sukupolvi kunnon evestiä ja hänen hyviä töitään. [Evestiluutnantti Rafael Tavast kuoli Ilmeillä v. 1858.]
Muiden hyödyllisten toimien ohessa laittoi evesti sunnuntaikoulunkin hoviinsa. Siinä opetettiin sisälukua, kirjoitusta, laskentoa ja laulua. Ensimältä laittoivat alustalaiset siihen lapsiansa, mutta vähitellen ne tippuivat pois, kun joku pahansuopa oli levitellyt sellaisia huhuja, että lapsia opetetaan sitä varten, jotta he suuriksi tultuaan kelpaisivat sotapalvelukseen. Evesti tietysti julisti moiset juorupuheet perättömäksi, mutta se ei auttanut, lapsia ei vaan laitettu kouluun.
Vihdoin loppui evestin kärsivällisyys. Hän pakoitti omat palvelijansa, sekä piiat, että rengit, kouluun, ja niin jatkettiin koulun käyntiä, ensin huonommalla, sitte paremmalla menestyksellä. Palvelijat, kun olivat pakolla kouluun ajetut, eivät ensimältä tahtoneet mitään oppia, josta opettaja valitti evestille. Seuraavina pyhinä tuli herra itse kouluun ja oli siellä koko opetusajan. Se auttoi. Vähitellen kasvoi opin halu ja niin se meni eteenpäin.
Tämä olkoon kuvauksena kerrottu sen aikuisista oloista. Nyt kerron varsinaisesta aineestani "rohvessyöristä."
Eräänä päivänä, kun evesti oli saanut postin ja vilkaillut sanomalehtiä, sanoi hän emännöitsijällensä, vanhalle Vagertin-mamselille:
"Parin viikon perästä tulee meille vieraiksi minun hyvä ystäväni, professori Lönnrot, jonka minä tulin tuntemaan ollessani platsmajurina Helsingissä. Onkos meillä juottovasikkaa, tahi jotain muuta semmoista, josta sopisi niin arvokkaalle vieraalle ruokaa valmistaa?"