"Tässähän ne hyvät herrat ovatkin, eikä niitä tarvitse enää odottaa", sanoi Aatami nauraen.
Isäntä katseli hyvin pitkään jokaista vierasta ja sanoi vihdoin:
"Mitä narrinpeliä tämä oikeastaan on? Etkös sinä ole vanha veli Aatami
H., ja nuo toisetkin minä hyvin tunnen? Minä pyydän selitystä asiassa."
"Sen kyllä tulet saamaan, vanha hyvä veikko. Anna vaan sammuttaa liiat tulet ja toimita tänne kolme pottua olutta ja käske keittämään iso pannu kahvia, niin minä kerron sinulle koko seikan, ja luulen, että sinä olet tyytyväinen meidän, tahi oikeastaan minun kujeeseeni. Ainakin sen kuuleminen sinua huvittaa", vastasi Aatami.
Nämä kaikki toimitti isäntä pian ja Aatami kertoi olutlasin ääressä koko jutun niin hauskalla tavalla, että isäntää nauratti aika lailla. Kyytimiehelle ei luvattu hiiskua koko asiasta mitään. Hän sai palvelijan kautta kyytipalkan ja ajoi matkaansa. Kauan aikaa jälkeenpäin, kun vaan Aatami sattui Pieppolan keskievarissa käymään, muistelivat ystävykset Kuopion kupernyöriä.
LAUTAMIES.
Köyhän talollisen poika, Heikki Hilkkonen, ei ollut muita lapsia nerokkaampi, vaikka viekkaampi oli hän, kuin moni muu hänen ikäisensä, josta syystä isänsä piti häntä hyvinkin veiteränä, kun hän osasi tehdä monellaisia kepposia ja kujeita. Näitä isänsä mielellänsä kertoi vieraillensa, jotka kävivät häntä tervehtimässä. Silloin Heikin äiti tavallisesti huo'aten virkkoi:
"Kavaluus ei ole viisaus ja petollisuus ei ole toimeliaisuus."
Eräänä syksynä, kun Pitkäjärven jää ei ollut vasta kun yhden yön vanha, meni Heikki iltahämärissä liukua laskemaan. Kohta tuli sinne myöskin samassa kylässä asuva loismies Simo, verkkojansa korjaamaan talviteloille, mertalavaan. Heikki, nähtyänsä Simon, jota koko kyläläiset kutsuivat Simosedäksi, päätti narrata häntä.
Kun Heikki huomasi Simosedän aikovan lähteä kotiinsa, alkoi hän huutaa minkä jaksoi: