— Sen tähdenhän Mauno-setä aina istuu peräkuorissa kirkossa käydessään, kun on vanhaa rusthollin pohjaa, virkkoi Yrjö nauraen.
— Se on tietty, vastasi Mauno-setä. Isävainajani kävi aina peräkuorissa ja niin teen minäkin; minä en häpäise sukuani.
Heti illallisen jälkeen romahtivat kellot kartanolla. Antti vilkaisi ikkunasta ja sanoi:
— Taas tuli sulhasia; Junnolan Martti on paikalla.
Tämän kuultuaan Kaisa vaaleni ja sanoi Annille:
— Tuo närsy olisi saanut olla tulematta. Kas minä en hänen sormustaan ota; jos tahtoo sen heittää käsivarrelleni, niin heittäköön tai vieköön sen keralleen. Sinä saat lähteä kaasoseni.
— Sen teen aivan mielelläni, vastasi Anni. Jos Martti sattuisi suuttumaan, kun et sinä hänen sormustaan huoli, ja tarjoaisi sitä minulle, niin kyllä minä sen kernaasti ottaisin. Sitten meitä olisi kaksi morsianta yhtä aikaa talossa.
— Aivan niin, sen minä soisin sydämestäni, virkkoi Kaisa.
Kohta olivat kosiomiehet tuvassa ja sikäli tuli kylän rahvasta perästä.
Kun vieraat olivat esitelleet asiansa, että he ovat tulleet kosiin, sanoi talonisäntä vähän kuivanlaisesti: