KAIN. Niin, hukkukoon! Haihtukoon kuin kastehelmi päivän suuteloon!
(Hämyhäivähdys, näky katoo.)
KAIN. Oi viipykää, viipykää te armaat hetket ja antakaa mun täysin rinnoin onneani hengittää! Nyt vasta olentoni kokonansa tajuan: — ihminen on ilojen ja riemujen herra!
LUSIFER. Amen!
(Hämyhäivähdys, Lusifer katoo, vuori vapisee ja vaipunut osa kohoaa jälleen entiselleen, aurinko paistaa.)
KAIN. Kaikki taasen ennallaan. Kaikki näyt, elon tulevaisen hurmaäänet poissa. Vaan ne nähnyt olen ja kuullut kutsumukseni. Oi, pyhä vuori! Sä mulle maailman näytit niin kirkkaan, loistavan. Nyt sen tiedän, minne tieni vie ja mi on määränpää. Pois esteet tieltä, polku selvä on ja maali kirkasna! Tuon kaiken teen, niin totta kuin sen olen nähnytkin. Eteenpäin! Lentoon, lintu punainen:
min' olen maailman herra!
(Hetkisen äänettömyys. Kain astuu haltioissaan vuorelta alas, käy raivion poikki ja katoo viidakkoon.)
VUORELLA pitkä, vihlova pilkkanauru.
Esirippu.