(Kain tulee. Toisessa kädessä tulikaari, toisessa vasu, jossa on maan tuotteita.)
AABEL. Jopa tulet, veli! — Mutta muotosi on taasen niin synkkä?
KAIN. En tiedä — tuntuu taas niin vaikealta.
AABEL. Ryhtykäämme vain ripeästi uhrilahjoja asettamaan, niin mieli kyllä keventyy ja synkät ajatukset karkottuvat.
Miten kauniita sinun lahjasi ovat! Kuinka ihmeellisesti Herran siunaus niissäkin ilmenee. Käy, veljeni, toimeen; minä haen hiukan ruohoja ja kukkia alttariemme reunojen katteeksi.
(Menee syrjään.)
KAIN. Taas epäilen. Käsi käskee, toinen kieltää.
LUSIFER (ilmautuu puiden takaa tulipunaisessa puvussa — on Kainille näkymätön koko ajan). Uhraamaan käy, uljas peltomies, niinkuin veljes kehottaa!
MIKAEL (tulee puiden takaa, valkoisessa puvussa). Kain! Älä tällä kertaa uhriin kajoo!
LUSIFER (Mikaelille hillityllä raivolla). Sinä! — Uhriin käy, Kain!
On vanha hyvä tapa, että näin kiitosuhrin kannat Jehovalle!