KAIN. Vasta. Siinä se on mun punainen lintuni!
AABEL. Niinkö —?
(Äänettömyys.)
KAIN (epäluuloisesti). Käytkö sanattomaks, Aabel?
AABEL. En, en — minä vain aattelin. Ja nyt ymmärrän. (Lämpimästi). Oi kuinka iloitsen kanssasi, Kain! Jos olisit tämän ennen sanonut, olisimme kutsuneet vanhukset ja siskot kanssamme Herraa kiittämään tästä uudesta armonsa osotuksesta. Kahdenkertainen syy on sinulla nyt uhrata. Pian tulet leimuamaan!
(Menee.)
LUSIFER. Pokkaa Herraa, poikani — hän viskasi sulle kaaren taivaasta!
KAIN. Kaaren tein minä!
AABEL (kääntyen). Mitä —? Silmäsi taas leimuavat. Nöyrry, veljeni! Kaaren teit sinä, mutta ajatuksen antoi Hän, joka ajatustemme kulkua ohjaa. Iloitse että hän on sinut välikappaleekseen valinnut.
(Menee alttarinsa luo.)