KORPEEN!
Paikka: sama kuin proloogissa. Kuuvaloyö. KAIN ja AADA istuvat puun alla oikealla.
AADA. Kain! Kuu jo valostaa. Lähdön hetki on tullut.
KAIN (mietteistään havahtuen). Totta. Olin unohtaa ketä olemme — ja missä.
AADA. Sen voimmekin — kyllin että olemme.
KAIN. Ja kulemme!
(Äänettömyys.)
AADA. Niinkin. — Katso ympärillesi, Kain! Ilma on niin kevyt ja raitis — se kutsuu. Metsän harteilla kuun hohtava vaippa — se kutsuu. Ja sinä olet taas tyyni ja tahdot elää — me olemme valmiit!
KAIN. Tahdon elää — kun elämä on välttämättömyys!
AADA. Saman tekevä! Tahdot ymmärtää tämän välttämättömyyden ja jännitys on lauennut.