KAIN. Hän on poissa — vai oliko se vain ahdistetun sielun harhakuvailusta?
Ei, ei! Aada! Mikä on se merkki, joka kulmillani polttaa?
AADA. En mitään merkkiä huomaa, vain synkän pilven otsallasi ja silmissäsi oudon palon, niinkuin etsisit ja kärsisit ja kamppailisit enemmän kuin kukaan muu; niinkuin jokaisen, joka sinulle pahaa aikoo, täytyisi seisahtua vavistus sydämessään ja kärsiä sinun kanssasi niinkuin minä kärsin — ja rakastaa sinua niinkuin minä rakastan.
KAIN. Synkkä merkki, ja kuitenkin tuntuu niinkuin se minua rauhottaisi.
AADA. Niin, Herra on meitä vahvistanut. Käykäämme!
EEVA ja SILLA tulevat majan luona.
EEVA. Liian myöhäänkö? Ovatko he ennättäneet jo lähteä? — Jehovalle kiitos, he ovat täällä!
KAIN. Äiti!
Sinä, äiti, täällä — ja Silla?
AADA. Oi, äiti, äiti! (Syleilee). Onko se mahdollista? Ja sinä, sisar kulta! Me olemme —