TIEN KÄÄNTEESTÄ Vasemmalta kuuluu raskasta askeleitten töminää ja häliseviä ääniä, joiden joukosta erottaa selvästi: Pois sortajat! Pois tietäjät! Pois jumalat! Rautainen nyrkki lakaisee kuin myrsky!
Tiellä näkyy orjain joukko. He ovat asestetut: millä miekat, millä keihäät tai nuijat, useilla ainoastaan kanget olalla. He tulevat vinhaa vauhtia rinnettä alas, laulaen uhmaavaa, kiihdyttävää laulua, jonka loppupoljennot jymähtävät kuin nuijan iskut.
Orjain laulu:
Ei-ei, ei! Ei-ei, ei! Ei-ei auta ei jumalaiset, ei manalaiset! Ei-ei auta ei jumal-auta muu kuin rauta, orjan nyrkin, orjan nyrkin raudanraskas paino!
JOUKOSTA Huutoja: Hei, Urmas! Kakskymmentäviis vuotta, Urmas! Pysähtyvät ja jäävät hälisten ällistyneinä katsomaan.
JOKU Hiukan päihtyneesti: Se oli oikein pojat! Pois seinät, pois katot, nyt on vapaus—helee!
JOUKKO
Helee, helee!
HELJÄ Kuohuvan värähtävästi: Kuolemalle kunniata! Eikä hän ollut teidän vastustajanne.
JOUKOSTA Huutoja: Entäs kakskymmentviis vuotta!—Mitäs se ämmä nääköttää?—Kun ottais ja panis pakaroille että paukkuis!
JOLMA Rajusti: Huutia, pojat! Astuu esiin: Älä pane pahaksi, valtijatar! He ovat nyt vähän hurjalla päällä—tänään, ja ehkä vielä huomennakin. Osottaa orjien otsia: Katsos, nuo arvet kutkuavat yhden ihmisijän.— Mutta nyt on vapaus Merviassa!