Mertsi tovereineen peräytyy kauhuissaan. Kunnaan laella näkyy takaperin nouseva, pienikokoinen, kyömyhartiainen Tuntematon—nyrkkiin puristetut kädet koholla, hampaitaan kiristäen:
Kuuletteko! Mervian soissa makaa kirot—ja sieltä ne sumuna nousee, nousee, nousee! Tulee kiivaasti kunnaalta alas, menee oikeanpuoleiselle tielle.
MERTSI Vavisten: Se oli kamalaa!
URDIS
Tämä on kauhistuksen päivä!
EILA
Kaikki hornan henget ovat valloillaan!
URDIS On hiipinyt ylös kunnaalle: Jumalat! Urmas on noussut uhrikivelle!
EILA Rientää Mertsin kera ylös: Kuinka hän uskaltaa!
MERTSI Tyyntyen: Hän puhuu—merveille. Toistaa: Kirot, kirot kaikkialla… Sukumme perintökirot … eriheimoisuuden verikirot… Tahdomme kirot suistaa … sirpaleet liittää.. suureksi, kokonaiseksi Mervan kansaksi… Arpa on heitetty… Kirkasee: Jumalat, hän tempasi puukkonsa!
EILA
Hän on tullut hulluksi ja tappaa itsensä.
URDIS
Voi, voi, voi, voi!