»Aivan varmaan—miten huomaamaton minä olenkaan!» Nuori mies riensi ikkunan luo ja avasi sen, mutta jäi ikkunanpieleen nojaten seisomaan ja loi seuralaiseensa katseen, jossa ilkamoi ylimielisyys ja salainen voitonvarmuus.
Nuori rouva seisoi toisella puolella vaunua ja katseli ikkunasta ulos. Tuo mies ahdisti ja veti häntä—miksei edes ketään tule vaunuun? Hänen olisi pitänyt vastata, mutta mitä? Saamattomuuden tunne ja yhä jatkuva äänettömyys alkoi lopulta käydä sietämättömäksi.
»Mutta mitä te tuolla kaikella oikein tarkotatte?» sanoi hän hermostuneesti, kääntyen ympäri.
»Minä tarkotan—uskallankohan minä sanoakkaan?» puheli nuori mies tullen hänen luokseen. Mielipiteet ovat niin erilaiset… Minä tarkotan että rakkaus on vapaa, vapaa avioliitosta ja synnistä ja muista ihmisten keksimistä siteistä!»
»Ja te uskallatte tuollalailla puhua?» huudahti nuori rouva tulistuneena.
»Miksen minä uskaltaisi—pyydän vain anteeksi mikäli se teitä loukkaa. Rakkaus ei tunne eikä tunnusta mitään rajoja. Puhutaan sivistyksen ja samansäätyisyyden vaatimuksista ja puhutaan sivistyneitten muka 'hienommista tunteista'. Lörpötystä kaikki tyyni! Hieno neiti voi olla varreltaan siro ja vyötäröltään pyöristetty—ompelijattaren armosta. Ja hänellä voi olla pää täynnä korulauseita ja kirjavernissaa—koulujen armosta. Mutta rakkausasioissa hän voi olla raaka ja kömpelö kuin navettapiika. Ja joku sivistymätön 'piika' voi olla kuin notkea koivunvirpi sekä sisältä että ulkoa ja hän voi haaveilla tuntikausia kuvin ja tauluin, joita ei tapaa missään kirjassa—ja sitä hän on luonnon armosta! Ja aivan sama on meidän miestenkin laita.»
Nuori mies puhui yhä hillityllä äänellä, mutta se ääni oli kiinteä ja sen pohjalla virtasi tulta ja sen lomitse välähteli salamoita.
»Ettekö siis anna sivistykselle mitään arvoa näissä asioissa?» kysyi nuori rouva tietämättä mitä sanoisi, sillä tuo ääni alkoi huumata hänen kuuloaan ja aistejaan niinkuin kirkonkellojen ääni, kun sitä kauvan läheltä kuuntelee.
»En, enemmän kuin tekään! Te naiset pidätte kyllä kauniista vaatteista ja hienoista huonekaluista, mukavuudesta ja lemmenkujertelusta. Mutta ne eivät ole sitä, jota teidän sisimpänne janoo ja jolle te väreilette, vaan…»
Hän keskeytti, ikäänkuin peläten liikoja sanovansa.