Heidät otettiin hurraahuudolla vastaan, kun he juoksivat käsikkäin kummun rinnettä alas.
Mutta kisapaikkaa lähetessä valtasi Olavin uudelleen hämmennys. Hänen piti suorastaan purra hammasta näyttääkseen levolliselta.
»Hyvin juostu, hyvin juostu!» huudettiin joka taholta.
»Ohoh, Olavi! Kengän sait ja kengän pitäjänkin, mutta kylläpä punotatkin!»
»Vähemmästäkin!» sai Olavi vaivoin esiinpuristetuksi.
»Viimeinen pari ulos!»
»Ei, ei! Ei pilata sellaista juoksua; ei semmoista saa joka päivä nähdä!»
»Oikein! Jo tätä riittääkin kerrakseen!»
Olavin silmä loisti ja hän vilkasi salavihkaa hymyillen Gaselliin.
»Mutta me tahdomme vielä hiukan pyöriä ennenkun erotaan!» sanoivat tytöt.