»Kyllähän minä näen. Kaunis siitä näyttää tulevankin…»
»Ja tulee oikein hella ja paistouuni… Niin, ja Niemellä oli kanssa häät, sille Annikille. Se meni nyt vasta naimisiin—vaikka kyllä siellä on paljo riijareita käynyt, joka vuosi vaan, ja isollisia.»
»Vai niin.» Matkamiehestä tuntui niinkuin joku olisi napauttanut häntä vasaralla rintaan, ja hänelle tuli kiire ja hätä tietää jotain muutakin.
»Entäs Koskelassa?» kysyi hän maltittomasti.
»Jaa Koskelassako? Se kuoli vanha isäntä jo keväällä, ja…»
»Kuoli—?» Niinkuin olisi isollamoukarilla iskenyt matkamiestä rintaan, niin että kaikki meni sillä yhdellä iskulla turruksiin.
»Niin, ja vietiin hautaan kahdella hevosella, ja oli valkoset lakanat hevosten selässä … ja arkku oli ihkasen täynnä hopeatähtiä—niinkuin taivas vaan.»
Matkamiehestä näytti niinkuin ilma olisi äkkiä pimennyt ja sen pimeän keskellä tanssinut pieniä hopeatähtiä.
»Olikos se tuttu?» kysyi poika, katsellen ihmeissään matkamiehen kasvoja.
»Oli», kuului tukehtunut vastaus.