Sinun kirjeesi on tavannut entisen Kyllikin, ja minä olen tavannut Sinut kirjeessäsi jokseenkin sellaisena kuin saatoin odottaa. Olet ylpeä ja vaatelias niinkuin ennenkin, vaikka vähän toisella tavalla. Ja se on hyvä, sillä jos Sinä et sellainen olisi, niin se saisi minun epäilemään.
Kyllä minä uskallan, kaikkeen! Minun ei ole edes tarvinnut sitä enää miettiä, sillä minä olen kerran siinä suhteessa mietteeni miettinyt ja päätökseni tehnyt ja pysynyt sille uskollisena. En häpeä tunnustaa, etten ole ollut Sinusta niin tietämätön kuin luulet. Olen seurannut syrjästä askeleitasi aina siihen saakka, kun kotiisi läksit, ja päättänyt odottaa Sinua siksi, kunnes kaikki toivo on mennyt. Pidän omantuntoni velvotuksena juuri tänä hetkenä sanoa että näin on ollut, tietääksesi ettei tämä kirjeeni perustu mihinkään kauniisiin toiveisiin tai tietämättömän luuloihin, vaan vakavaan selvyyteen siitä, mikä minua Sinun kanssasi odottaa.
Älä pelkää armopaloja, Olavi! Minä uskon kohtaloon ja sen tarkoitukseen. Olen näinä viimeisinä vuosina usein miettinyt, onko minun elämälläni mitään tarkotusta ja miksi kohtalo niin kummallisesti meidät kerran yhteen toi. Kiusatakseenko ja haavottaakseenko? Ja päätös on ollut, että jos minun elämälläni on joku tarkotus, niin sen tarkotuksen täytyy liittyä Sinuun, ja että jos kohtalolla silloin oli joku tarkotus, niin Sinä tulet vielä kerran minun luokseni vaikka vuorien takaa. Ja Sinä tulit, ja tulit juuri se sana huulillasi, jota minä olen vuosikausia odottanut: että minä olisin Sinulle tarpeellinen! Se oli se oikea tunnussana, jonka kuullessani en enää mieti, en kysele enkä epäile, vaan vastaan silmää räpäyttämättä: olen valmis!
En minäkään luule enkä toivokkaan että tiemme on kulkeva kukkaisten yli. Mutta tunnussana on oikea, siitä minä pidän kiinni, ja se on vievä varmasti lopulta perille!
Tule Olavi, tule pian! Minä odotan Sinua, neljän vuoden odotuksella, neljän vuoden kaipauksella, koko minun elämäni kaipauksella!
Sinun
Vedenneitosi.
J.K. Isä on entisellään, mutta siitä asiasta Sinä olet sanonut minunkin ajatukseni. Yhtä pyytäisin: tahtoisin tavata Sinua kahdenkesken, ennenkun astut isäni eteen. Pelkään nähdä Sinua näin monen vuoden päästä vasta hänen läsnäollessaan. Etkö voisi tulla ensin muinaiseen yhtymäpaikkaamme ja ilmottaa ennakolta kirjeessä päivän ja hetken?
Kyllikki.