»Minkäkö tähden?» nauroi Keskitalo. Hän osotteli vilkkaasti kädellään: »Kaksi tämmöistä vahvaa äijää täällä ja kaksi tuommoista turpeenpuskijaa tuolla—pieniksi ne käypi paikat meille Hämeessä!»
»No no», pani toinen, »on Hämeessä ennenkin eletty.»
»On eletty, vaan kun me aiomme rikastua!» sävähytti taas Keskitalo.
Kaikki rupesivat nauramaan.
»Ja mitäs puhutkaan! Tuo Uutela on laittanut jo kolme taloa—totta sen täytyy saada vielä neljäs laittaa, ja Hämeessä alkaa jo talot olla reilassa.»
Se nosti jo ilon ilmoille.
»Niin niin», nauroi mies.—»No, onnea nyt vaan ja menestystä!» Hän lähti ajamaan.
Mutta Keskitalo huusi vielä hänen jälkeensä:
»Pistä minulle vain preivi, kun alkaa sinunkin mielesi rikkautta tehdä—perässä sinä kuitenkin tulet!»
»Niin sitä pitää!» ajatteli Uutela. Hänen sielunsa alkoi taas nousta kapinaan Keskitaloa vastaan. Vaikka toiselta puolelta hän ei voinut olla ihmettelemättä miestä, joka noin johti, hallitsi ja piti alakuloisiksi pyrkiviä mieliä aisoissa.