»Minkä verran tulloon—kaks' vanahoo ukkoo ainai!»
Kuulijat naurahtivat.
»Ja se vanahemp' kuuluu olevan vävy ja nuoremp' appi», naureskeli kertoja taas.
»No elähän! Jopa jottain!» Hilpeys yhä kasvoi.
»Jotta sekö sitä on sitä Hämmeen puolen tyyliä?» pisti muuan.
»Se kait sitä lienöö!»
Odottajat hymyilivät toisilleen keskinäisen ymmärryksen pilke silmässä. He olivat ilmeisesti uteliaita, sillä he eivät olleet koskaan ennen nähneet oikeata hämäläistä.
Mutta heillä oli jo jokseenkin varma ennakkokuva. Siinä oli jotain kuulopuheen ja rotuvaiston pohjaa, »kaksi vanhaa ukkoa» selvensi hauskasti ulkoisia piirteitä, ja se seikka, että Hovin ostossa savolainen nerokkuus oli mujauttanut hämäläistä yksinkertaisuutta useilla tuhansilla, täydensi sitä sisällisesti. Kuva alkoi olla valmis.
Juna ajoi jyristen aseman eteen.