»Älä höpise!» huusi hän suuttuneena. »Et sinä mitään tiedä!»
Tyttö oli sillä välin juossut oven luo ja huusi sieltä ilkeästi nauraen:
»Tiedän vain, kyllä jo tiedän sen asian!» Sitten hän juoksi pakoon.
»Nyt se tulee ilmi, nyt se tulee ilmi, kun tyttökin jo tietää!» hätäili Keskitalo. Hän tunsi hikoilevansa koko ruumiiltaan.
»Silloin on rintatauti pahalla puolella, kun ihminen alkaa hikoilla!» välähti hänen mieleensä kuin kuolemantuomio. Hän tunsi värisevänsä vilusta.
Mutta hän huomasi samalla, että ulkona pihalla paistoi kesäinen aurinko.
»Menen vähän päivänpaisteeseen lämmittelemään ja miettimään mitä on tehtävä», ajatteli hän.
Hän oli niin heikko, että jaksoi vaivoin pihalle saakka. Sinne päästyään hän heittäytyi pehmeälle nurmelle selälleen.
Mutta hän ei ennättänyt mitään ajatella, sillä hän huomasi samassa että pojat olivat tallin luona. Vihtori oli kasvoiltaan kamalan näköinen ja ruoski hurjasti Liinua sitolkkahihnalla.
»Mitäs nyt hulluttelet?» huusi Hanna, juosten avopäin poikain luo.